Risto arvostaa epäonnistuneita festarikäyntejä – ”Olinpa kännissä ja tyhmä” -nostalgia kunniaan

13.06.2014

Provinssirock-haastattelusarja jatkuu! Risto esiintyy Provinssirockin Rumba-teltassa lauantaina 28. kesäkuuta kello 17. Kokoonpanon johtohahmo Risto Ylihärsilä kertoo nyt hieman festivaalimenneisyydestään.

Teksti: Saku Schildt

Oletko vieraillut Provinssirockissa katsojana? Mikä on mielestäsi ollut elämyksellisin Provinssirock yleisön puolelta katsottuna?

”Vierailin vuonna 1995 tai 1996. Olin niin tolkuttoman sekaisin, etten muistanut koko viikonlopusta jälkeenpäin mitään. Seuraavana vuonna yritin taas. Ajattelin, että jos meno äityy edellisen vuoden tasolle, ei kannata tuhlata rahaa festarilippuun ja menin ainoastaan leirintäalueelle. Tällä kertaa otin iisimmin ja olisin ihan hyvin voinut mennä kuuntelemaan vähän keikkojakin. Joku siinä esti, rahat oli loppu tai liput oli loppu tai ei jaksanut lähteä 500 metrin päähän käymään automaatilla tai jotain. Näitä hieman epäonnistuneilta vaikuttavia festivaalikäyntejä on kuitenkin tullut muisteltua jälkeenpäin huomattavasti useammin kuin muita. Tää on jotain ’vittu kun olin kännissä ja vittu kun olin tyhmä’ -nostalgiaa.”

Millainen festarikävijä olet? Lipsahtavatko reissusi huuruiseksi remeltämiseksi, vai keskitytkö asiallisemmin musiikkiin?

”Nuorempana lähinnä tuota remellyspuolta. Nyt taas… No, ei tuo toinenkaan vaihtoehto kuulosta kovin totuudenmukaiselta. En oikein osaa suhtautua festareihin. Mulle yksi tai kaksi keikkaa vuorokauden sisällä on aivan tarpeeksi. Tarjontaa on yleensä sen verran, etten osaa valita sieltä yhtä tai kahta ja muistikuvat jäävät informaatioähkystä johtuen aika sumeiksi, vaikka olisi ollut vesilinjalla.”

Millainen festivaali Provinssirock on esiintyä? Oletko esiintynyt tapahtumassa useana vuonna, ja mikä keikka on ollut itsellesi mieluisin?

”Tänä vuonna on Risto-bändillä viides kerta. Yhtenä tai kahtena vuonna olen ollut jossain muussa bändissä soittamassa. Soittajana on hyvä, että festari järjestetään nyt hieman myöhemmin. Yleensä festarikesämme on alkanut Provinssirockilla, ja se on samalla ollut yksi kesän isoimmista keikoista. On ollut vähän shokeeraavaa tärähtää kulman kuppilan kymmenen ihmisen yleisön edestä yhtäkkiä yli tuhannen ihmisen eteen. Keikat ovat kyllä olleet nautinnollisia kokemuksia lavalla ja on niistä kai ihan kunnialla suoriuduttu, mutta mukavaa, että tänä vuonna pääsee pari kertaa totuttelemaan ennen tätä.”

”Mieluisinta Provinssikeikkaa on kysytty joskus aiemminkin. Valitsin silloin ekan Risto-keikan festivaaleilla vuonna 2006. Otetaan nyt vaikka sitten se toinen vuodelta 2007, niin eivät nuo muut keikat tule kateellisiksi, kun yksi on koko ajan iskän suosikki. Tai ehkä tässä tapauksessa olisi viisainta sanoa, että ne kaikki ovat ihan yhtä rakkaita.”

Mitä tämän vuoden Provinssi­-keikaltasi voi odottaa?

”Täydellistä ylivoimaa mihin tahansa verrattuna. Mitäs me puolestamme voimme odottaa tämän vuoden Provinssiyleisöltä? (Yliviivataan tehtävälistasta ’festaripsyykkaus’)”

Minkä Provinssirockissa esiintyvän artistin keikkaa suosittelisit lukijalle oman esityksesi lisäksi?

”Dxxxa D:n uusin levy on sen verran huikea, että käyn ainakin sen katsomassa, jos ei mene omien juttujen kanssa päällekkäin.”

Lisää luettavaa