The Mentors on bändi, joka keksi termin shock rock. Se on bändi, joka aiheutti laajaa kohua pahamaineisella esiintymisellään Jerry Springerin tv-ohjelmassa. Bändi, jonka perustajajäsen El Duce julisti Nick Broomfieldin Kurt & Courtney -dokumentissa tappaneensa Kurt Cobainin. Bändi, jonka edellä mainittu kippari otti myöhemmin päissään haasteen kestävyydestä tavarajunaa vastaan, häviten vedon ja kuollen samalla.
Kevään Night Visions -festivaalilla Helsingissä nähdään The Mentorsista kertovan dokumentin maailmanensi-ilta. The Mentors: Kings of Sleaze -dokumenttielokuvan ohjaaja April Jones ja The Mentors -yhtyeen Dr. Heathen Scum vastailivat Rumban kysymyksiin.
https://www.youtube.com/watch?v=lW-h5q5-3Y8&feature=youtu.be
Mistä idea dokumenttiin syntyi?
April Jones: ”Mad Dog (Marc DeLeon, The Mentorsin ex-jäsen) esitti minulle idean dokumentista. Olin kuitenkin jo tehnyt yhteistyötä Mentorsin kanssa aiemmin. Haastattelin heitä tekemääni metalliohjelmaan nimeltä Slayed in Oregon, jota näytettiin paikallisella tv-kanavalla.”
”Kun lähdin työstämään Mad Dogin ideaa, opiskelin yhä elokuvantekoa ja päätin tehdä lopputyökseni dokumentin yhtyeestä. Tässä tapauksessa dokumentti ei saanut kestää kymmentä minuuttia pidempään, joten sillä mentiin. Lyhytdokumentin valmistuttua sain lukuisia sähköposteja ihmisiltä jotka tunsivat El Ducen vuosien takaa ja sain myös lukuisia yhteydenottoja, missä toivottiin täyspitkän dokumentin tekoa. Niinpä otin yhteyttä Dr. Heathen Scumiin ja kysyin auttaisiko hän elokuvan tuottamisessa. Ja sitten mentiin!”
April, mikä sai sinut tarttumaan näin rohkeaan projektiin varsinkin The Mentrosin rajun maaineen tuntien?
AJ: ”Tekemäni tv-ohjelma oli jo täysin sensuroimaton ja minua kiinnostaa muutenkin kaikki, millä on kunnon shokkiarvoa. Kaikella mitä teen, oli sitten taidetta, musiikkia, elokuvia, on pimeä puolensa.”
Miten ystäväsi suhtautuivat siihen, että ohjaat naisena dokumentin yhtyeestä, jonka sanoituksissa naisia kohdellaan huonosti?
AJ: ”Itseasiassa sain tästä palautetta kyllä. Silloinen ystäväni elokuvapuolelta kirjoitti minulle kahden sivun kirjeen, jossa ihmetteli kuinka voin ohjata tällaista elokuvaa, ja toi esille mikä on väärin ja että koko yhtye on kertakaikkisen kauhea ja samalla koko projekti. Jonninjoutavaa lässytystä, me emme ole enää ystäviä!”
The Mentorsista löytyy paljon kuvia sekä videomateriaalia Youtubesta ja muista internetin videopalveluista. Sisältääkö dokumentti ennennäkemätöntä materiaalia?
Dr. Heathen Scum: ”Dokumentti sisältää todella paljon ennennäkemätöntä kuvamateriaalia. Digitoimme ja muuten parantelimme tuntikaupalla materiaalia, mitä on kertynyt melkoisesti vuosien varrella.”
AJ: ”Kävimme läpi laatikoittain videoita sekä kuvia yhtyeen jäsenten lapsuudesta.”
Kuinka kauan dokumentin teko kesto? Jäikö materiaalia pois elokuvasta ja onko poistettuja kohtauksia mukana mahdollisesti joskus julkaistavalla kotitallenteella?
AJ: ”Aloitin dokumentin teon vuonna 2014, jolloin siis Mad Dog oli vielä mukana yhtyeessä. Kun asiat oli sovittu yhtyeen kanssa, kävin heti työn kimppuun sivuuttaen kaikki ennakkotuotantovaiheet. Näin ollen dokumentin jälkituotannossa jouduin palaamaan alkuun esituotantovaiheessa skipattuihin tehtäviin ja töitä on riittänyt!”
”Kävin tämän elokuvanteon kimppuun täysin yksin, tajuamatta siihen kuuluvaa työn määrää! Osittain työ on edelleen kesken. Ottaen huomioon, että bändi on ollut aktiivinen vuodesta 1976 aina tähän päivään asti, dokumentissa käsitellään kaikki pääkohdat, mitä yhtyeen olemassaolon aikana on tapahtunut. Tietysti joitain pikkujuttuja on jäänyt pois ja ne ovat mukana dvd-julkaisulla, kun sellaisen aika joskus koittaa. Nyt haluan fanien nauttivan elokuvasta, joka on kattava tarina hyvin erikoisesta yhtyeestä.”
https://www.youtube.com/watch?v=JUh9BSaaAfc
Donald Trumpin vielä kampanjoidessa viime syksynä The Mentors julkaisi kappaleen Grab Her By The Pussy. Mukana tietyisti nyt presidenttinä istuva Trump. Mistä kappale sai alkunsa?
Dr.HS: ”Kun tämäkin skandaali puhkesi, sain lukuisia yhteydenottoja Mentors-faneilta aiheeseen liittyen ja luonnollisesti reagoimme asiaan välittömästi!”
”Politiikka ei liity mitenkään bändiin ja politikointi ylipäätään musiikinteossa on kaikin puolin huonoa pelisilmää, mutta onhan Trump hahmona viihdyttävä. Se, että hän on kerännyt hallintoonsa ympärilleen lauman äärioikeiston pahimpia hulluja, jotka itse uskovat kaikista sekopäisimpiin salaliittoteorioihin ja ajavat toinen toistaan päättömämpiä aloitteita läpi, on mielestäni sairasta jos mikä.”
”Oma sukuni on Ukrainasta ja viime vuonna kävin siellä tapaamassa heitä ensimmäistä kertaa. Trump haluaa normalisoida suhteet Venäjän kanssa ja sitä kautta siunaisi Venäjän Ukrainan valloittamisen. Kaikki öljyn ja rahan vuoksi. ”
The Mentors teki hiljattain Euroopan-kiertueen. Onko uutta kiertuetta jo suunniteltu tännepäin ja onko Suomi mukaan seuraavan kiertueen kohteena?
Dr.HS: ”Teemme kesällä todella laajan kiertueen täällä Yhdysvalloissa ja heti tämän jälkeen suunnitelmissa on tehdä myös laaja Euroopan-kiertue, missä mukana myös Suomi. Tarkkaa ajankohtaa ei vielä ole, mutta olemme tulossa!”
Ja loppuun pakko kysyä tietenkin tämä: Antaako dokumentti vihdoin vastauksen kysymykseen, kuka tappoi Kurt Cobainin?
AJ: ”Dokumentti käsittelee Kurt Cobainin kuolemaa tuoden mukanaan uutta infoa. Haastattelin dokumenttia varten Allen Wrenchiä, joka on pääepäiltynä Kurt Cobainin kuolemaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen haastattelunsa sitten Cobainin kuoleman. Sain useita yhteydenottoja ystäviltäni tämän haastattelun jälkeen, jotka olivat huolissaan turvallisuudestani Allenin haastattelun jälkeen. Tämän enempää minulla ei ole sanottavaa tästä asiasta.”
Dr.HS: ”Käsittelen tätä asiaa laajasti kirjassani Truth Is Funnier Than Fiction. Faneille, jotka haluavat tietää mitä tässä asiassa tapahtui, suosittelen kirjan lukemista. Dokumentissa on toki mukana uutta informaatiota asiaan liittyen, mutta lakisyistä en voi tässä yhteydessä sen kummemmin asiasta kertoa.”
The Mentors: Kings of Sleaze -dokumentin esitysajat löytyvät Night Visionsin kotisivuilta.
https://www.youtube.com/watch?v=hFGIOTEvyR8