Kysyimme Helsingin LeBonkissa ylihuomenna konsertoivalta Austin Lucasilta muutamia asioita Suomesta ja rundaamisesta.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Fullsteam
Austin Lucas konsertoi yhtyeineen Helsingin LeBonkissa 5. maaliskuuta, joka sattuu olemaan myös herran syntymäpäivä. Kysyimme juhlan kunniaksi artistilta muutaman kysymyksen hänen reissuistaan Suomessa ja muualla maailmassa.
Jos LeBonkin-keikka sattuu kiinnostamaan, muista osallistua myös kilpailuun, josta voit voittaa sisäänpääsyn konserttiin itsellesi ja ystävällesi!
Esiinnyt Suomessa syntymäpäivänäsi. Onko sinulla erityisempiä suunnitelmia keikan varalle?
”Aion vetää pienet kännit ystävieni seurassa ja soittaa aivan erityisen setin, joka käsittää kappaleita koko levytysurani varrelta.”
Olet käynyt Suomessa moneen otteeseen vuosien varrella. Mikä on rakkain muistosi Suomen-vierailuistasi?
”Varmaan se, kun kiersimme siskoni kanssa kimpassa. Oli mahtavaa näyttää hänelle lempimaatani ja esitellä hänet suomalaisille ystävilleni.”
Oletko ystävystynyt monien suomalaisten muusikoiden kanssa?
”Voi kyllä, minulla on paljon muusikkoystäviä maassanne. Olisi vähän outoa luetella heitä kaikkia, se tuntuisi namedroppailulta. Mutta vakavasti ottaen, olen tavannut jäseniä joistain arvostamistani suomalaisista punk- ja hardcorebändeistä sekä erittäin siistejä folk- ja indietyyppejä. Teillä on Suomessa mainio muusikkoyhteisö, paljon lahjakkaita ja cooleja kavereita.”
Vietät paljon aikaa tien päällä. Voisitko mainita pari unohtumatonta sattumusta, mitä sinulle on tapahtunut?
”No, olen tavannut monia sankareitani. Samoin joitain uskomattoman siistejä ja välillä uskomattoman hämyisiä tyyppejä. Coolein kaveri, jonka olen tavannut, oli varmaan Willie Nelson. Olin mukana hänen kiertueellaan.”
”Hulluinta tien päällä kokemaani tilannetta on vaikea eritellä. Ehkä se oli se, kun juutuimme lumimyrskyyn Rocky Mountainsin liepeillä. Oli toukokuu, ja myräkkä tuli täysin yllättäen. Emme voineet pysähtyä, koska meidän piti olla seuraavana päivänä Nebraskan Lincolnissa keikalla. Liu’uimme pitkin tietä, ja yhdessä vaiheessa melkein ajoimme alas jyrkänteeltä. Näin aikuisena tapaus tuntuu typerältä, mutta 19-vuotiaana tuntui, että koko porukkamme henget kannatti riskeerata yhden keikan takia. Vaikka kenties minä ajattelisin edelleen samalla tavalla.”
Olet elänyt sekä Tshekeissä että Yhdysvalloissa. Kummassa on mielestäsi hauskempaa keikkailla, Euroopassa vai Yhdysvalloissa?
”Suosin monella tapaa Eurooppaa. Tunnen oloni täällä kotoisaksi, kun elänyt ja kiertänyt täällä paljon. Myös promoottorit ja fanit kohtelevat esiintyjiä täällä paremmin kuin Jenkeissä. Toisaalta rakastan Amerikassa matkustamista omalla pakettiautollani, Sally-koirani vierelläni. Kenties jos voisin tuoda Sallyn Eurooppaan, minun ei tarvitsisi koskaan palata kotiin.”
Olet soittanut musiikkia vuosikymmeniä. Onko muusikon elämä nykyään merkittävästi erilaista verrattuna esimerkiksi 1990-lukuun?
”Onhan se erilaista. Tosin on vaikea sanoa, kuinka erilaista se on – etenkin kun ottaa huomioon, että soitan nyt eri skenessä ja eri tasolla. Lähinnä minä kaipaan 1990-luvun bändejä. Ja niin, kaipaan sitä, kun olin nuori eikä koskaan tarvinnut ajaa partaa.”
Austin Lucas and The Bold Party (USA), PJ Bond (USA) ja Polar Motor Helsingin LeBonkissa 5. maaliskuuta.