Marraskuussa toista kertaa Suomessa soittanut kanadalaisyhtye Destroyer on kiertänyt Kaputt-levynsä tiimoilta kohta kaksi vuotta. Eikä laulaja Dan Bejar edes viihdy tien päällä.
Teksti: Marko Ylitalo, kuva: Ted Bois
”En voi sietää kiertämistä”, sanoo laulaja-lauluntekijä Dan Bejar uuden turneensa alla.
”Aivoni lakkaavat toimimasta, kun olen kiertueella. En saa niitä toimimaan päivittäin kuin korkeintaan puoleksitoista tunniksi, eli siksi aikaa kun olen lavalla. Sen jälkeen olen tuskin ihminen”, hän lisää huvittuneena.
Parhaillaan Destroyer-yhtyeen keulakuva roikkuu puhelimessa ja nauttii aamukahviaan asuinkaupunkinsa Vancouverin jalkakäytävällä, joten Bejar on ainakin toistaiseksi tyytyväinen oloonsa. Silloin kun artisti ei vitsaile, hän puhuu erittäin verkkaisesti, ikään kuin puntaroiden jokaista sanaansa yksitellen kokonaisten lauseiden sijaan.
Kiertämisessä ei varsinaisesti edes ole mitään vikaa, Bejar vain nauttii elämästään kotipuolessa. Bussissa asumisesta tulee epäluonnollinen olo.
”Viettäisin niin paljon mieluummin aikaa studiossa kuin tien päällä. Mitä enemmän kiertää, sitä paremmin siihen kuitenkin tottuu. Rytmistä saa kiinni, kuten mistä tahansa muustakin. Erityisesti nautin lavalla olemisesta nykyisen Destroyer-ryhmän kanssa.”
Bejarin laskujen mukaan kiertuekokoonpano on pysynyt rumpalia lukuun ottamatta samana sitten ensimmäisen Suomen-visiitin, jolloin Destroyer esiintyi Kaputt-albuminsa myötä elokuussa 2011 Flow-festivaalilla. Lauluntekijän itsensäkin suureksi yllätykseksi levy osoittautui yhdeksi ilmestymisvuotensa arvostetuimmista julkaisuista.
”Vaikutti hyvin epätodennäköiseltä, että mikään enää muuttuisi Destroyerin fanipohjan tai kriitikoiden hyväksynnän suhteen. Ajattelin kyllä, että ehkä aikaisempia levyjä popimpi Kaputt kävisi kaupaksi vähän paremmin kuin edelliset, mutta en uskonut, että se vetoaisi nuoreen yleisöön. Saati heihin, jotka vihasivat vanhempia levyjämme.”
Menestys tarkoittaa jatkuvaa kiertämistä, minkä takia Bejar ei ole ehtinyt kirjoittaa uutta musiikkia. Kaputt on järjestyksessään jo yhdeksäs Destroyer-albumi, tosin debyytti We’ll Build Them a Golden Bridge (1996) oli käytännössä hänen soololevynsä.
Lukuisista soittajanvaihdoksista huolimatta Bejar on toistuvasti painottanut Destroyerin olevan nimenomaan yhtye. Kaputtia edeltäneillä julkaisuilla se kuulosti kuitenkin aivan eri bändiltä kuin pehmeästi soivalla läpimurtolevyllään, josta on luontevaa käyttää termiä AOR.
”Musiikkimme on aikuisorientoitunutta siinä mielessä, että lavalla näkyy paljon vanhoja miehiä”, Bejar vitsailee ja jatkaa:
”Minulle aikuisrock tarkoittaa 1980-luvun alun musiikkia, jota soitettiin sinkkubaareissa. Ne olivat paikkoja, joihin mentiin hakemaan seuraa. En kyllä ymmärrä, miksi niitä kutsuttiin sillä nimellä. Kaikki baarithan ovat samanlaisia.”
Bejar kertoo väsyneensä kiertämiseen kuuluvaan juottoloissa hengailuun. Aikaisempaa suurempi suosio ei ole muuten juuri muuttanut Bejarin elämää.
”Menestyksemme on vain pieni kupla koko musiikkiteollisuudessa, mutta se antoi minulle vapauden jatkaa musiikin tekemistä. Ja sitä kai olen aina toivonutkin – jos siis päätän vielä tehdä lisää musiikkia.”
Etkö ole päättänyt?
”Haluaisin ajatella, että voin valita, teenkö vai olenko tekemättä. Sitä haluaa pitää itseään vapaana. En haluaisi mennä studioon pelkästään sen takia, että se on työtäni tai että kyseessä on urani.”
Yhden asian Kaputt kuitenkin muutti, ja kenties jopa peruuttamattomasti:
”Lakkasin soittamasta instrumentteja lavalla. Minusta tuli pelkkä laulaja. Viihdyn koko ajan paremmin tekemättä yhtään mitään”, Bejar kertoo ja nauraa päälle.
Lue Kaputt-albumin arvio täällä.