Uusimman Rumban kansijutussa kurkistetaan lähemmin Anna Abreu -nimisen pop-ilmiön kannen alle. Onko synti, jos ura käynnistyy laulukilpailusta? Onko synti olla vailla rock-uskottavuutta? Pitääkö artistin itse säveltää biisit? Onko Abreu kade Jenni Vartiaisen supermenestykselle? Lue pitkä haastattelu tästä, ja vielä pidempi lehdestä.
Teksti: Heini Strand, kuva: Nana Simelius
Anna Abreu on siinä mielessä hieno pop-artisti, että hän herättää takuuvarmasti tunteita. Fanit jumaloivat Abreuta, monet musiikkialan ammattilaiset ihailevat hänen ahkeruuttaan ja esimerkiksi Rumban lukijat ja tekijät kritisoivat hänen musiikkinsa tarkoitusperiä. Abreu suhtautuu kritiikkiin yleensä huumorilla.
”Pitää osata nauraa itselleen. Jokaisella on oma mielipiteensä, ja mitä enemmän minua vihataan, sitä enemmän minusta myös tykätään! En ota sitä itseeni, jos joku minua vihaa.”
Kritiikki sattuu silloin, kun se tulee lähellä olevilta ihmisiltä. Abreu kuitenkin ymmärtää saamaansa arvostelua.
”Kehityn koko ajan ja kuulen itsekin paljon puutteita laulussani. Eniten saattavat kirpaista musiikkilehtien arvostelut, koska ne liittyvät juuri musiikkiini. Se oikeasti liittyy siihen mitä minä teen, eikä siihen, että olen jonkun mielestä pelle ämmä. Sellainen on minulle ihan sama, koska ne eivät tunne minua.”
Hän tajuaa myös, miksei moni pysty ottamaan häntä vakavasti tai suomaan hänelle samanlaista arvostusta kuin muille muusikoille.
”Se on se mielikuva, mikä syntyy mediassa, jos on tullut jostain kilpailusta. Tietynlaisten ihmisten on vaikea ymmärtää sitä. Varsinkin heidän, jotka ovat itse yrittäneet pitkään päästä musiikillaan pinnalle. Tässä tullaan niin sanotusti valmiiseen pöytään, mutta täältä myös tiputaan aika nopeasti alas, jos ei tehdä duunia. Lasku on vähintään yhtä nopea kuin nousu. Nousu on paljon hitaampi artisteilla, jotka ovat tehneet kymmeniä vuosia duunia, mutta ne eivät laskekaan niin nopeasti.”
Abreun levy-yhtiö on kehunut häntä määrätietoisuudesta ja työmoraalista. Sony Musicin Mikko Tukiaisen mukaan Abreulla on ”selkeä käsitys esittämästään musiikista”. Mitä sanoo artisti itse, oliko sinulla käsitys selvillä jo ensimmäisen levyn aikaan vuonna 2007?
”Ei läheskään niin vahvasti kuin nyt! Silloin oma musiikkimakunikaan ei ollut kehittynyt kunnolla. Nyt olen entistä tarkempi siitä, mitä haluan levylle. Se on prikulleen suunniteltu prosessi, jonka joka hetkessä olen mukana.”
Tällaista puhetta ei ole totuttu kuulemaan pop-tuotteeksi luokitellun artistin suusta. Abreu puhuu musiikistaan sellaisella intohimolla ja itsevarmuudella, ettei jää epäselväksi, kuka on ohjaksissa. Abreun oma panos biiseihin on lisääntynyt levy levyltä. Debyytti oli täysin muiden kirjoittama, mutta toisella levyllä Now (2008) Abreu oli mukana kolmessa biisissä. Edellisellä albumilla Just a Pretty Face? (2009) artistin nimi löytyi kuuden kappaleen tekijätiedoista. Mikä on tilanne tulevalla Rush-albumilla?
”Me ollaan menty tosi paljon biisi edellä, eikä niin, että minun olisi pakko olla säveltäjänä ja saada sitä kautta uskottavuutta. Olen ollut mukana tekemässä paria kappaletta, ja yksi biisi on tehty bändin poikien kanssa. Ei se mene niin, että minulle lähetetään demoja ja minä vain hyväksyn ne! Yleensä ne muualtakin tulleet biisit ovat meidän oman tiimin sisältä, eikä minulle lähetetä jostain Ruotsista mitään random-demoja.”
Rock-piireissä musiikin aitous on pitkälti riippuvainen artistin omasta työpanoksesta. Ei ajatella, että artistilla olisi valtaa musiikkiinsa, jos hänen nimensä ei komeile biisien tekijätiedoissa.
”Minun mielestäni sille annetaan liian vähän arvoa, että joku tulkitsee biisin. Ei se ole samanlainen, jos joku muu tulkitsisi sen. Ensimmäistä kertaa tällä levyllä kaikki kappaleet ovat sellaisia, joita voisin kuunnella kotona repeatilla ja olla ihan liekeissä.”
Abreun levyllä on biisejä nimekkäiltäkin suomalaisilta tekijöiltä, kuten The Crashin Teemu Brunilalta, Elastiselta, DJPP:ltä sekä PMMP:n Paula Vesalalta. Abreu kertoo, että edellä mainittujen tekijöiden biisit on tehty suoraan hänelle.
”Sekin on hassua, kun on olemassa tosi paljon hyviä säveltäjiä ja sanoittajia, jotka eivät osaa tai halua laulaa. Niiden ammatilta vietäisiin tärkeyttä pois, jos niiltä ei saisi tulla biisejä muille. Jos kaikki artistit tekisivät itse kaiken, ei muilla musiikintekijöillä ja säveltäjillä olisi duunia. Eivät kaikki lahjakkaat artistit välttämättä ole yhtä lahjakkaita biisintekijöitä. Mieluummin teen hyvän levyn kuin pakolla oman biisin, joka ei välttämättä olisi niin onnistunut. Täytyy pitää kiinni siitä, että taso pysyy omasta mielestä täydellisenä.”
Maaliskuun lopulla julkaistu Rush on ”poppia, jossa on vaikutteita urbaanista musiikista”. Vaikutteita on haettu rytmimusiikista, hiphopista ja r&b:stä. Tuottajana levyllä on häärinyt Jukka Immonen, joka on tuttu mies muun muassa Jenni Vartiaisen albumeilta. Abreun aiempien levyjen tuottaja Rauli ”Rake” Eskolin vaihtui Immoseen artistin omasta halusta.
”Jukka on tuottaja, jolla on tosi hyviä referenssejä ja rytmimusa, eli juuri se ’urbaani musiikki’, vahvasti hallussa. Hän osaa tehdä todella hyvin juuri sen tyyppistä musaa, mitä halusin tälle levylle. Jukka on Suomen parhaita tuottajia ja olen todella tyytyväinen, että tein levyn hänen kanssaan.”
”Pakko sanoa, että otin Jukkaan yhteyttä ennen kuin Jennin Seili-levy ilmestyi. Ihmisille tulee helposti se käsitys, että nyt, kun Vartiaisen levy on menestynyt, alkaa Annaakin kiinnostaa. Todellisuudessa kiinnostuin Jukan töistä ihan muista yhteyksistä.”
Jenni Vartiaisella ja Abreulla on paljonkin yhteistä. Molemmat artistit ovat ponnistaneet musiikkikentälle television formaattikilpailun kautta ja kumpikin operoi popin saralla. Molemmat myös laulavat pääasiassa muiden kirjoittamia lauluja.
Jenni Vartiaisen levyt, etenkin viimevuotinen Seili, ovat otettu rockpiireissä haltioituneesti vastaan. Hän esiintyy Tavastialla siinä missä Hullussa Porossa ja Silja Europallakin. Abreu puolestaan pääsee vain jälkimmäisille lavoille. Miksi näin?
”Vaikka Jennikin tekee poppia, on siinä tietynlaista suomalaista melankoliaa, mistä täällä tykätään tosi paljon. En koe, että minulla olisi sitä yhtään. Muutamissa biiseissäni on toki melankoliaa, mutta se ei ole niin suomalaista eikä myöskään suomeksi laulettua.”
Abreu kehuu Vartiaisen Seiliä ”todella upeaksi levyksi”. Musiikin kuuntelijana hän kiinnittää biiseissä eniten huomiota melodioihin ja tuotantoon. Fyysisiä levyjä Abreu ei osta, mutta latailee musiikkia joskus iTunesista.
”Kuuntelen aika vähän musiikkia, koska sen kanssa on niin paljon tekemisissä töiden puolesta. Autossa tosin kuuntelen aina musaa ja himassakin silloin, kun en tee omaa musaa. Levyä tehdessä kuuntelen omia biisejä ja treenaan niitä samalla.”
Hän kertoo intoutuvansa yleensä yksittäisistä biiseistä. Muutamia artisteja, kuten Alicia Keysiä, hän seuraa tarkemminkin.
”Bruno Mars on uusin suosikkini, tai oli jo ennen näitä hittejä. Nothing on You on tosi kova. Katy Perrystä en ole ikinä digannut, mutta häneltäkin on tullut pari biisiä, jotka toimivat hyvin. Esimerkiksi Teenage Dreamin sanoituksissa on tietynlaista nostalgiaa, joka iskee minuun.”
Viime aikoina Abreu on innostunut erityisesti hiphopista. ”Olen kuunnellut varsinkin jenkki-hiphopia parin viime vuoden aikana enemmän kuin ennen. Eminem on yksi maailman parhaista räppäreistä, ja olen kuunnellut paljon hänen friistailejaan. Ne ovat ihan mielettömän kovia.”
Johtuneeko Abreun kielivalinnan vai genren yleismaailmallisuudesta, mutta suosikkilistalla vilisee vain ulkomaisia artisteja. Onko suomalaisissa muusikoissa ketään, johon Abreu saattaisi samaistua?
”Samaistumisesta en tiedä, mutta Chisu on ihan mieletön artisti. Hänessä täsmää kaikki. En pysty häneen samaistumaan, mutta hänessä on jotain todella hienoa ja erikoista. Yksi artisti, jota arvostan tosi paljon ja joka on hyvä frendini, on Timo Pieni Huijaus. Hänellä on ihan loistava ja samalla suomiräpin seksikkäin soundi. Hänellä on kaikki kohdillaan rap-artistina, hyviä biisejä ja hyvä flow.”
Abreu aloittaa keikkailun tulevan levynsä tiimoilta huhtikuussa. Hän kiertää maata viisihenkisen yhtyeen kanssa keikkabussissa, jossa ”haisee paska” ja raikaa yhtä surkeat jutut kuin muidenkin muusikoiden autoissa.
”Suurimmaksi osaksi mun bändi on pysynyt samana alusta asti. Meillä on ollut tosi vähän tuuraajia, koska haluamme pitää bändin tiiviinä yhteisönä. Fanit kiintyvät myös bändiin. Tietynlaisille faneille on tärkeää nähdä se sama jengi lavalla. Meillä on koko ajan hirveä palo päällä! Bändin pojat haluavat menestyä ihan yhtä paljon kuin minäkin.”
Anna Abreu on tunnettu show-painotteisista kiertueistaan. Vuosi sitten hän kiersi Suomen suuria esiintymisareenoita yhdessä Antti Tuiskun kanssa mahtipontisella Popin kuninkaalliset -rundilla. Viime syksynä hän esiintyi koulujen syyslomien aikaan Silja Linen laivoilla Walking on Water -spektaakkelillaan.
Rush-albumin julkaisukeikka soitetaan Helsingin Virgin Oil Co.:ssa, mutta muutoin kevään keikkarundi käsittää konserttisaleja, risteilylaivoja ja yökerhoja. ”Ihmisillä taitaa olla sellainen käsitys, että vedän keikoilla taustanauhan kanssa playbackina jotain tanssiliikkeitä. Minusta on hienoa, että olen panostanut isoon bändiin, vaikkei se ole välttämättä kaikkein taloudellisin vaihtoehto. Haluan myös tuoda visuaalista näyttävyyttä show’hun.”
Rockpoliisit eivät voi todistaa ennakkoluulojaan vääriksi, sillä Abreuta ei julkaisukeikkaa lukuun ottamatta liiemmin rock-klubien lavoilla nähdä. Abreusta se on ymmärrettävää, kun järjestäjät pelkäävät, ettei keikoille tulisi ketään.
”Olen kerran esiintynyt On the Rocksissa, siellä oli jengiä ja tosi hyvä meininki. Sitä oli mukava kokeilla. Mutta en minä myöskään kerjää hyväksyntää tai tarvitse mitään rock-uskottavuutta, jos sitä ei haluta antaa minulle. Minä olen juuri sellainen kuin olen.”
Lue koko haastattelu Rumbasta 4/11
Kuuntele 30. maaliskuuta julkaistu Rush-albumi tästä. Anna Abreun keikkatiedot sun muut löytyvät artistin kotisivuilta.