The Wrecking Queens: ”Jos Sonylla olisi joku toinen tyyppi kuin Janne Halmkrona, levy-yhtiötilanteemme voisi olla ihan eri”

23.04.2011

Uusimman Rumban kansijutussa kartoitetaan verevää rockia tykittävän The Wrecking Queens -mimmikoplan vaiheita. Lyhennetyssä nettiversiossa kerrataan, miten pieni autotalliyhtye päätyi ison Sony Musicin artistiksi.

Teksti: Oskari Onninen, kuva: Sony Music

The Wrecking Queensin hommat lähtivät kunnolla nousuun syksyllä 2009. Syyskuussa bändin keikalla Helsingin On the Rocksissa oli Sony Musicin tuotantopäällikkö Janne Halmkrona, joka lopulta nappasi yhtyeen rosteriinsa. Halmkrona oli nähnyt orkesterin lavalla ensimmäistä kertaa jo vuonna 2006.

”Silloin tuntui, että oli kiinnostusta. Asko Kallonen oli katsomassa samaa Rocksin keikkaa. Sitten rupesi olemaan meininkinä, että ’tytöt, onko teillä biisejä. Nyt on hommat ihan kondiksessa’”, rumpali Katja Tolonen kertoo.

Lokakuussa 2009 bändi valittiin Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina -äänestyksen kärkisijoille. Tammikuussa 2010 vuorossa oli Subtv:n Sauma-ohjelma, jonka varjolla Wrecking Queens pääsi soittamaan ensimmäisen Tavastian-keikkansa.

”Siellä Saumassa tammikuussa 2010 oli levy-yhtiöiden ja muiden edustajia katsomassa. Kiinnostusta oli, mutta mitään ei ehdotettu suoraan, vaikka jossain oli varmasti puhuttu jotain”, Katja kertoo.

”Siinä vaiheessa hommat olivat niin sanotusti bubbling under”, laulaja Anniina ”Nöpsy” Müller jatkaa.

Helmikuussa bändi ehti vielä pokata Femmagaalassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Parasta juuri nyt -kunniamaininnan ennen kuin yhteistyötä Halmkronan ja Sonyn kanssa alettiin hieroa tosissaan. Samoihin aikoihin debyyttilevyn äänitykset alkoivat Take Me Home -ep:n tehneen Jyrki Tuovisen kanssa. Tuovinen on työskennellyt myös useiden Apulannan ja Liekin levyjen parissa. Hänen uskonsa Wrecking Queensiin oli ilmeisen kova, sillä nauhoitukset aloitettiin ennen kuin oli varmuutta, julkaiseeko Sony levyn vai ei.

”Sonyn kanssa oli puhuttu, mutta silti elettiin jännityksessä. Jyrki lähti mukaan arvalla”, Katja sanoo ja lisää, että Tuovisen kanssa oli mietitty, voisiko levyä tehdä jopa itsekseen.

”Me ollaan tehty Jyrkin kanssa yhteistyötä niin kauan, että se tuntee meidät ja on nähnyt kehityksen lähimpää. Sen kanssa oli helppoa alkaa töihin, kun se tiesi tarkalleen mitä me halutaan”, basisti Maria ”Malla” Rantanen kertoo.

Nyt näistä tapahtumista on aikaa vajaa vuosi, ja debyyttilevy on juuri valmistunut. Autotallirockin tilalla on amerikkalaishenkisen siistiä vaihtoehtorockia, jonka lähin vertailukohta on Yeah Yeah Yeahs.

Kun bändiltä kyselee heidän omia suosikkiartistejaan, selkeitä esikuvia ei Wrecking Queensin musiikille löydä. Kollektiivisiksi suosikeiksi nimetään Fleetwood Mac ja Prince. Lisäksi keskustelussa vilahtelee moderneja popnimiä Róisín Murphystä The Nationalin kautta Sigur Rósiin. Viitteitä keneen tahansa näistä on levyltä hankala löytää.

Sen sijaan levy tarjoaa turhankin otollisen maaperän salaliittoteorialle. Kun yhtye napataan suurelle levy-yhtiölle ja sen musiikillinen ilme ottaa samalla pitkän harppauksen helpompaan suuntaan, tulee helposti tehtyä kaikenlaisia johtopäätöksiä muutosten lähtökohdista. Wrecking Queensin kohdalla ei kuitenkaan voida puhua levy-yhtiön painostuksesta.

”Sonyn puolelta ei todellakaan tartuttu mihinkään soundeihin”, Malla kertoo.

”Enkä mä usko, että voisimme edes tehdä yhteistyötä, jos ylhäältä tulisi käsky, että nyt teette näin”, Katja sanoo.

”Sony on halunnut ainoastaan Nöpsyn eteen promokuvissa”, kitaristi Jenni Salminen naurahtaa.

”Ja tietty ekaa sinkkua ollaan mietitty yhdessä”, Katja lisää.

Saumattoman yhteistyön avainhenkilö on ollut tuotantopäällikkö Halmkrona, jonka kanssa bändi on ollut samoilla taajuuksilla alusta asti.

”Janne on tosi hyvä. Sillä itsellään on CMX, joten se tietää artistina olemisen puolen eikä jää pelkäksi taustamieheksi”, Malla kertoo. Katja jatkaa, että levy-yhtiössä istuu nyt aidosti heidän musiikistaan diggaava tyyppi, ja se on tärkeintä.

”Jos Sonylla olis joku toinen tyyppi kuin Janne, tilanne voisi olla ihan eri.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 5/11. Kuuntele Wrecking Queensin debyyttilevy Embrace the Fall tästä.

Wrecking Queens arvioi tovi sitten kollegansa Foo Fightersin uuden Wasting Light -albumin. Miten upposi Dave Grohlin nykymeininki suomalaisneidoille? Lue juttu tästä.

Lisää luettavaa