Zebra and Snaken eläimelliset festarimuistot: ”Sammuminen ja David Bowien missaaminen harmittaa yhä”

08.06.2012

Konepop-duo Zebra and Snaken ympärillä on käynyt kuhinaa jo muutaman vuoden ajan, mutta debyyttialbuminsa bändi julkaisi vasta nyt toukokuussa. Kesällä on jätkillä luvassa keikkakaravaaniin heittäytyminen. Onneksi kyseinen karavaani puksuttaa myös Provinssirockiin ja Rumba-lavalle!

Kuva: Janica Wahlström

Zebra and Snake noteerattiin Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä jo vuonna 2010, mutta duon ensimmäinen albumi Healing Music ilmestyi vasta nyt toukokuussa. Välissä on toki tullut ep-julkaisuja ja kaikenlaista muuta.

Säröusvaista elektro- ja synapoppia soittava Zebra and Snake perustettiin vuonna 2007, kun lapsuudenkaverit Tapio Viitasaari ja Matti Ahopelto päättivät alkaa tekemään yhdessä musiikkia.

Kaksikon rinnalle bändin live-kokoonpanossa kuuluu myös keikkarumpali Alpo Nummelin.

Zebra and Snakella on ollut kovaa vientiä ulkomaillekin, sillä bändi on jo soittanut lukuisia keikkoja klubeilla eri puolella Aasiaa, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Mutta tänä kesänä on luvassa syväsukellus Suomen festarikesään, sillä Zebra and Snake soittaa Provinssirockin Rumba-lavalla tasan viikon päästä perjantaina 15. kesäkuuta.

Millaisella mielellä bändi suhtautuu kesäauringon hellimiin festarikeikkoihin, kun kokemusta on jo monenmoisista keikoista eri puolilta maailmaa?

Otetaanpa selvää.

Muisteloimassa ja analysoimassa on bändin Matti.

• Millaisella mielellä odotat tulevan kesän festarikeikkoja? Ovatko ne sinulle keikkavuoden kohokohta vai esiintymisiä muiden joukossa?

”Todella innoissamme ollaan, suomalainen kesäfestari on klassikko!”

• Miten festivaalikeikat eroavat normaaleista klubikeikoista?

”Ei olla hirveästi Suomen festareilla soitettu, mutta niissä missä ollaan soitettu, niin järjestelyt ovat pelanneet hyvin. Soundi on valtava ja catering on kunnossa, verrattuna perus klubikeikkaan siis.”

• Viihdytkö festareilla esiintymisen lisäksi myös katsojana? Millaisia reissusi ovat: non-stop sekoilua vai piknikkiä ja brunssia?

”Nuorempana tuli pyörittyä jonkin verran festareilla. Yleensähän ne oli sellaisia huuruisia kolmen päivän telttarykäisyjä ja maanantaina oli sitten vaikeuksia sopeutua normaalielämään.”

• Onko sinulla erityisiä muistoja Provinssirockista? (esiintyjänä tai vierailijana)

”Provississa about 5 vuotta sitten olin menossa innoissani katsomaan David Bowieta, menin hakemaan pakusta matkajuomaa ja jostain syystä nukahdin sitten sinne. Pari tuntia myöhemmin kaveri tuli superfiiliksissä kehumaan Bowien keikkaa. Vieläkin harmittaa.”

• Tänä vuonna festivaalin esiintyjälistassa on monenlaista menijää Slayeristä Pendulumiin ja Eläkeläisistä Bat for Lashesiin. Kenet kollegasi haluaisit mieluiten tavata backstagella, ja mistä haluaisit hänen kanssaan keskustella?

Natasha Khanin (Bat For Lashes) kanssa voitais soittaa vaikka tamburiinia yhdessä tai mitä ikinä se sitten haluaiskaan tehdä. ”

Kuuntele alta muutama biisi ja katso Money in Heaven -biisin video:

Lisää luettavaa