Ilmoitus: Lainatyypit keikkamatkan rahoittamiseen

ILMOITUS Suosikkibändin keikka voi olla yksi elämän kohokohdista. Joskus bändin vierailu voi sattua sellaiseen kohtaan, jolloin säästöt eivät riitä rahoittamaan keikkamatkaa.

Näissä tilanteissa on tärkeää pysähtyä pohtimaan, millainen elämäntilanne sinulla on juuri sillä hetkellä ja onnistuuko keikan rahoittaminen muilla keinoin. Pieniin hankintoihin löytyy erilaisia lainavaihtoehtoja, joista voi tässäkin tilanteessa olla suuri apu. Ennen lainan hankkimista on kuitenkin erityisen tärkeää, että oma taloudellinen tilanne on tarpeeksi tasainen lainan takaisinmaksun mahdollistamiseksi.

Alla esittelemme mahdolliset lainat keikkalippujen, matkojen ja majoituksen kustannuksia kattamaan.

Joustoluotto
Joustoluotto sopii tilanteisiin, jossa keikkaa varten tarvittava summa on vaikea arvioida tarkoin. Joustoluotto on myös hyvä ihmisille, joiden palkka tulee vain kerran kuussa tai harvemmin. Puheena olevasta lainatyypistä voi olla apua myös muissa tilanteissa kuin keikkamatkaa hankittaessa, sillä se on käytettävissä luottorajan puitteissa.

Joustoluotto toimii luottokortin tapaan, ja luottoa saa yleensä jopa tuhansia euroja alkaen viiden prosentin korolla, aina 20 prosenttiin asti. Kun luotto on käytetty sovittuun rajaan asti, täytyy lainaajan maksaa lainaa takaisin ennen kuin hän voi jatkaa luoton käyttöä. Luoton maksuajat voivat olla useitakin vuosia, ne kannattaa tosin maksaa ajoissa välttyäkseen suurilta korkokuluilta. Joustoluottojen vaatimuksena voi olla myös 25 vuoden ikä, joten tämä lainatyyppi ei välttämättä sovi juuri täysi-ikäistyneille.

Kulutusluotto
Kulutusluotto on määrältään pieni laina, jonka takaisinmaksuaika on lyhyt korkeintaan muutaman vuoden. Keikkamatkaa suunniteltaessa kulutusluotto on hyvä ratkaisu, jos tarvittava summa on tarkalleen tiedossa. Lisälainan hakeminen tässä muodossa ei ole aina niin yksinkertaista.

Keikkalippujen lisäksi kulutusluottoja voidaan hakea esimerkiksi autoon, veneeseen, elektroniikkaan tai remontteihin. Tämä lainatyyppi on kätevä, kun hankinta pääsee yllättämään, eikä tarvittavia säästöjä ole keretty hankkia. Kulutusluottoa voi hakea 1000–50 000 euron välillä ja jopa ilman vakuuksia.

Kulutusluotto on käypä ratkaisu niille, joiden maksukyky on hyvällä mallilla sekä luottotiedot ovat tallella. Välillä keskisuuret hankinnat tulevat tarpeeseen nopeasti, jolloin kulutusluotto on oiva ratkaisu!

Pikalainat
Pikalainat ovat sopivia henkilöille, jotka eivät välttämättä tarvitse lainaa niin usein ja ovat päätyneet tilanteeseen, jossa he tarvitsevat pikaisesti lainan, vaikka yllättävän keikkamatkan ilmestyessä kalenteriin. Pikalainoissa on yleensä muita lainoja korkeammat korot, ja niiden hakemisessa saattaa olla lain määrittämiä rajoituksia, kuten ettei pikalainaa voi hakea öisin.

Jos olet yllättäen päätynyt tilanteeseen, jossa tarvitset rahaa lyhyellä aikavälillä, etsi luotettava sivusto josta voit hakea lainaa tarpeidesi mukaan. Pikalainoja myönnetään myös nuorille henkilöille, ja takaisinmaksukykyä ei välttämättä tarkasteta niin tarkkaan.

Yhteenveto
Lainan hakeminen voi tulla puheeksi useissa eri tilanteissa, jolloin omat säästöt eivät riitä kustantamaan hankintaa. Suosikkibändin keikka voi olla yksi parhaista elämyksistä ja tuoda nautintoa pidemmäksikin ajaksi, ja tästä syystä keikkalippujen ostossa saatetaan turvautua erilaisiin lainoihin.

Ennen lainan hankintaa on kuitenkin tärkeää miettiä, että rahoituksen takaisinmaksu onnistuu ilman ongelmia. Heikossa taloudellisessa tilanteessa hankittu laina voi aiheuttaa velkakierteen, josta poispääsy voi olla vaikeaa.

Lainat tulee aina kilpailuttaa ja se hoituu sutjakkaasti erilaisten vertailusivustojen kautta, joista näet eri lainantarjoajien korkoprosentit sekä lisäkulut, kuten käsittely- ja aloitusmaksut. Lainaa myönnetään helpommin henkilöille, joiden maksukyky on hyvä työpaikan tai oman yrityksen myötä. Jos omistaa kiinteistöjä, ajoneuvoja tai muuta omaisuutta, voi niiden avulla saada vakuutettua lainantarjoajan omasta takaisinmaksukyvystä.

Lainoille voidaan pyytää myös takaaja, joka sitoutuu maksamaan lainan takaisin jos lainanottaja ei siihen syystä tai toisesta kykene. Lainoja saa nykyään helposti verkossa ja koko lainanotto prosessiin saattaa mennä vain muutama minuutti. Jos on epävarma omasta takaisinmaksukyvystä, ei lainaa kannata hakea edes silloin, kun suosikkibändi vierailee Suomessa tai naapurimaissa.