Drake huolehti itsensä jenkkilistan ykköseksi

25.11.2011

Draken Take Carea ostettiin huimat 631 000 kpl ja se debytoi albumilistan kärjessä. Hot 100 -listan valtikka pysyi Rihannan ja Calvin Harrisin kourissa.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Island Def Jam.

Kanadalaiset ovat kovia: Drake saavutti toisen ykkösensä ja Michael Bublén Christmas kasvatti myyntiään yli kolmanneksen kakkospaikalla. Ensi viikolla he saavat tukea vielä Nickelbackin uutuudesta, eikä pidä unohtaa Justin Bieberin vahvaa menoa.

Drakellä on ykköstensä lisäksi tilillään myös kuudenneksi yltänyt EP-mittainen So Far Gone (2009).

Andrea Bocellista saa lukea uutisia harvoin, mutta hän on eräs maailman myydyimpiä artisteja vuodesta toiseen. Concerto: One Night in Central Park debytoi livealbumille erinomaisella neljännellä sijalla. Bocellilla ei ole vielä yhtään jenkkiykköstä, mutta jo seitsemän top ten -merkintää, ja toissavuotinen My Christmas palasi tällä viikolla top 40:iin.

Gleellä ei mene aivan yhtä kovaa kuin vuosi sitten, mutta Christmas Vol. 2 myi ihan kivasti kuudennen tilan edestä. Ohjelman musiikista on koostettu jo 12 top ten -albumia, joista kolme on yltänyt ykköseksi asti.

Näyttelijä Donald Gloverin raphahmo Childish Gambino debytoi 11:ntenä ensimmäisellä korkean profiilin julkaisullaan Camp. Toinen suupaltti Webbie ei panosta albumiensa nimiin: Savage Life on kelvannut jo kolmesti. Kahdeksannen ja neljännen sijan jatkoksi kolmas osa jäi 17:nneksi.

Cities 97 -hyväntekeväisyysalbumi debytoi 12:ntena. Jackie Evanchon joulualbumi nousi pari sijaa 14:nneksi, joka on sen korkein noteeraus. Mac Millerin Blue Slide Parkin myynti liukui huimasti yli 80 prosenttia ja sijoitus valui ykkösestä 24:nneksi. Alkuvuodesta Caken ja Amos Leen vierailut kärjessä vaihtuivat sijoihin 25 ja 26.

Frank Sinatran Sinatra: Best of the Best debytoi 23:ntenä. Sinatra on albumilistahistorian pisimpään, jo 65 vuoden ajan, hittialbumeita netonnut artisti.

Billboard 200, Top 20
1. (-) Drake – Take Care
2. (2.) Michael Bublé – Christmas
3. (5.) Adele – 21
4. (-) Andrea Bocelli – Concerto: One Night in Central Park
5. (6.) Justin Bieber – Under the Mistletoe
6. (-) Soundtrack – Glee Christmas Vol. 2
7. (3.) Various Artists – NOW 40
8. (4.) Soundtrack – Twilight: Breaking Dawn Part 1
9. (8.) Coldplay – Mylo Xyloto
10. (7.) Susan Boyle – Someone to Watch Over Me
11. (-) Childish Gambino – Camp
12. (-) Various Artists – Cities 97 Sampler 3
13. (14.) Scotty McCreery – Clear as Day
14. (16.) Jackie Evancho – Heavenly Christmas
15. (12.) Florence & The Machine – Ceremonials
16. (17.) Lady Antebellum – Own the Night
17. (-) Webbie – Savage Life 3
18. (15.) Wale – Ambition
19. (9.) Romeo Santos – Formula Vol. 1
20. (11.) Miranda Lambert – Four the Record

We Found Love jatkaa kärjessä neljättä viikkoa ja nousi myös radiolistan huipulle. Myös Rihannan uusi hitti You Da One paransi sijoitustaan, mutta jäi vielä odotettua alemmas 14:nneksi.

Barbadoksen kuuluisin kansalainen toki sai toisen top ten -hitinkin, sillä Draken kanssa duetoitu Take Care debytoi yhdeksäntenä. Kaksikon edellinen yhteistyö What’s My Name meni kärkeen asti ja on Draken ainoa ykkönen. Drakellä on nyt yhdeksän top ten -merkintää ja tällä viikolla kaikkiaan kahdeksan kappaletta Hot 100:ssa.

The One That Got Away eteni Katy Perryn kuudenneksi Teenage Dream -albumilta lohkaistuksi top ten -hitiksi. Kuuteen top ten -irroitukseen on yltänyt nyt seitsemän albumia, ensimmäisenä Michael Jacksonin Thriller.

J. Cole sai ensimmäisen top 20 -hittinsä Work Outin noustua muutaman sijan 19:nneksi. Se menestyy erityisen hyvin radiosoitossa kivuten sen listan 12:nneksi. Samoin Jay-Z:n ja Kanye Westin Ni**as in Paris saa kiittää top 20 -paikastaan nimenomaan radiokannatusta.

Kantritähti Luke Bryanin I Don’t Want This Night to End nousi 35–29 ja on hänen toinen top 30 -hittinsä platinaa myyneen Country Girl (Shake It for Me):n (#22, 2011) jatkoksi.

Gleen mainio mash-up Adelen hiteistä Rumour Has It ja Someone Like You debytoi 11:ntenä ja palautti myös alkuperäisen Rumour Has Itin listalle 60:nneksi. Ruotsalais-dj Aviciin Levels debytoi 66:ntenä.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
2. (2.) LMFAO – Sexy and I Know It
3. (3.) Adele – Someone Like You
4. (4.) David Guetta featuring Usher – Without You
5. (9.) Bruno Mars – It Will Rain
6. (5.) Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger
7. (8.) Flo Rida – Good Feeling
8. (6.) Gym Class Heroes featuring Adam Levine – Stereo Hearts
9. (-) Drake featuring Rihanna – Take Care
10. (15.) Katy Perry – The One That Got Away
11. (-) Glee Cast – Rumour Has It/Someone Like You
12. (7.) Foster the People – Pumped Up Kicks
13. (11.) Cobra Starship featuring Sabi – You Make Me Feel…
14. (73.) Rihanna – You Da One
15. (12.) T-Pain featuring Wiz Khalifa & Lily Allen – 5 O’Clock
16. (14.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
17. (17.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
18. (-) Drake featuring Lil Wayne – The Motto
19. (22.) J. Cole – Work Out
20. (19.) Kelly Clarkson – Mr. Know It All

Lisää luettavaa