Ei enää Band Aidia keulilla: Take That ja Olly Murs brittilistan kärkipaikoilla

30.11.2014

Olisitko uskonut vuonna 1996 Take Thatin hajotessa, että he ovat brittilistan huipulla vielä 2014?

Teksti: Markus Hilden, kuva: Polydor.

Take Thatin edellinen albumi Progress ilmestyi vuonna 2010 ja sen johtotähtenä julkaistu The Flood pääsi brittilistan kakkoseksi. Nyt uutta III-albumia pohjustava These Days debytoi jopa kärjessä ja toi bändille heidän 12. ykkösensä, reilusti yli 21 vuotta ensimmäisen (Pray) jälkeen.

Labrinthin slovari Jealous pääsi seitsemänneksi ja on miehen kuudes top ten -merkintä. Taylor Swiftin Blank Space nousi kahdeksanneksi. Sen etenimistä hidastaa poissaolo esimerkiksi Spotifystä, mutta ei biisi toisaalta latausmyynnissäkään ihan kärjessä ole.

McFlyn ja Bustedin jäsenistä koottu McBusted pääsi 12:nneksi singlellään Air Guitar. McFlylle ja Bustedille kertyi yhteensä 26 top ten -singleä. Bustedin kaikki kahdeksan top ten -merkintää löytyvät itse asiasta jopa top kolmesta.

Näyttelijätähti Jennifer Lawrence teki listadebyyttinsä, kun uudessa The Hunger Games -elokuvassa soiva Hanging Tree avasi sijalta 14. Se on myös säveltäjä James Newton Howardin ensimmäinen listamerkintä. Biisin kreditointi on vaihtelevaa, mutta laitan tähän myös Lawrencen nimen.

Brittitulokas James Bayn ensimmäinen top 40 -hitti Hold Back the River debytoi 18:ntena ja Years and Yearsin Desire 22:ntena. Jälkimmäinen duo ylsi jo aiemmin tänä syksynä top teniin vierailemalla The Magicianin Sunlightilla (#7, 2014). One Directionin Night Changes petrasi kaksi sijaa 21:nneksi.

David Guettan ja Emeli Sandén What I Did for Love avasi sijalta 24. Kieszan uusi single No Enemiesz jäi 30:nneksi. Hänen kaksi edellistä sinkkuaan saavuttivat sentään sijat 1 ja 4.

Beyoncén laajennetun nimettömän albumin uusi biisi 7/11 debytoi 36:ntena.

Britannian singlet viikolla 49, Top 20
1. (-) Take That – These Days
2. (1.) Band Aid 30 – Do They Know It’s Christmas
3. (3.) Olly Murs featuring Travie McCoy – Wrapped Up
4. (4.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud
5. (2.) Clean Bandit and Jess Glynne – Real Love
6. (6.) One Direction – Steal My Girl
7. (-) Labrinth – Jealous
8. (9.) Taylor Swift – Blank Space
9. (5.) David Guetta featuring Sam Martin – Dangerous
10. (11.) Meghan Trainor – All About That Bass
11. (10.) Calvin Harris featuring Ellie Goulding – Outside
12. (-) McBusted – Air Guitar
13. (15.) Sam Smith – Like I Can
14. (-) James Newton Howard feat. Jennifer Lawrence – Hanging Tree
15. (8.) Wretch 32 – 6 Words
16. (16.) Jessie J, Ariana Grande & Nicki Minaj – Bang Bang
17. (17.) Sam Smith – I’m Not the Only One
18. (-) James Bay – Hold Back the River
19. (14.) Tom Odell – Real Love
20. (20.) Calvin Harris featuring John Newman – Blame

Olly Mursin uusi albumi on nykyisin sen verran iso tapaus, että vastustajat saavat pistää parastaan, jotta peittoavat sen. Nytkin Never Been Better debytoi selvästi ykkösenä. Mursilla on neljästä yrittämästä kolme ykköstä ja kakkostila.

David Guettan Listen avasi sijalta kahdeksan ja on hänelle kolmas top ten -merkintä. Sekä One Love (2009) että Nothing But the Beat (2011) pääsivät hopealle.

Susan Boylen Hope debytoi 13:ntena ja Boyzonen cover-albumi Dublin to Detroit 14:ntenä. Jools Hollandin uusin pääsi 17:nneksi lyöden toisen viihdeohjelmalevyn eli sikäläisen Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yhtyeen albumin (22).

Barry Manilow’n My Dream Duets debytoi 28:ntena ja Mary J. Bligen The London Sessions 40:ntenä. Michael Bublén Christmas (#1, 2011) nousi taas top 20:een (27–17).

Viikon myydyin albumi oli muuten Now-sarjan uusin eli 89. osa, jota ostettiin 283 000 kpl.

Britannian albumit viikolla 49, Top 20
1. (-) Olly Murs – Never Been Better

2. (2.)
Ed Sheeran – x
3. (1.)
One Direction – FOUR
4. (3.) Sam Smith – In the Lonely Hour
5. (4.)
Pink Floyd – The Endless River
6. (8.) George Ezra – Wanted on Voyage
7. (7.)
Taylor Swift – 1989
8. (-) David Guetta – Listen
9. (5.)
Foo Fighters – Sonic Highways
10. (6.) Bette Midler – It’s the Girls!
11. (16.) Barbra Streisand – Partners
12. (11.) André Rieu – Love in Venice
13. (-) Susan Boyle – Hope
14. (-) Boyzone – Dublin to Detroit
15. (17.) The Script – No Sound Without Silence
16. (13.) Queen – Forever
17. (27.) Michael Bublé – Christmas
18. (18.) Calvin Harris – Motion
19. (26.) Dolly Parton – Blue Smoke: The Best of
20. (10.) Katherine Jenkins – Home Sweet Home

Lisää luettavaa