Icona Pop ja Tom Odell uudet brittiykköset

30.06.2013

Ruotsalaisduo Icona Popin viimevuotinen I Love It sai viimein brittijulkaisun. Tom Odell valloitti albumilistan esikoisellaan.


Teksti: Markus Hilden, kuva: Fredrik Etoall.

Samsungin mainoksesta ja monesta muustakin yhteydestä tuttu Icona Popin ja Charli XCX:n I Love It debytoi singlelistan kärjessä pitkän panttaamisen jälkeen. Siitä tuli hitti Yhdysvalloissakin jo alkukeväästä, Euroopassa viime vuonna. Biisi toi molemmille asianosaisille ensimmäisen singlelistamerkinnän. Charli XCX:n keväällä ilmestynyt albumi on mennyt briteiltä(kin) täysin ohi.

Kummallista, ettei iltapäivälehdistö ole vielä keksinyt myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listan seiskaksi yltäneen Icona Popin läheistä Suomi-yhteyttä – Caroline Hjeltin ja Aino Jawon isovanhemmat ovat Suomesta.

Poikabändi The Wanted jaksaa yhä porskuttaa kelpo lailla. Heidän kolmatta albumiaan ennakoiva Walks Like Rihanna debytoi neljäntenä. Rihannalle kappaleen nimeen pääsy on melkoinen kunnianosoitus, sillä ajankohtainen artisti on hitin aiheena hyvin harvoin. The Wantedilla on nyt kahdeksan top ten -singleä, joista kaksi ykköstä. Kaikki top ten -singlet ovat itse asiassa päätyneet kärkiviisikkoon.

Will.i.amin Bang Bang nousi 42–3. Miehellä on soolonakin jo 11 top ten -merkintää. Chase and Statusin uusi sinkku Lost and Not Found debytoi 15:ntenä. Heidän edelliseltä, tuplaplatinaa myyneeltä No More Idols -albumiltaan (#2, 2011) lohkaistiin kaksi top ten -singleä.

The Lumineersin Ho Hey (#8, 2012) keikkuu top 40:ssä 36. viikkoa putkeen ja nyt sijalla 27. Leeroy-nimisen grime-artistin Can’t Get Enough debytoi 37:ntenä. Sillä laulaa myös minulle uppo-outo Nagla.

The Voice -voittaja Andrea Begleyn versio Evanescencen My Immortalista loikkasi 75–30 ja itse alkuperäinen (#7, 2003) 74–40. Kanye Westin Yeezus joutui antautumaan albumilistalla aika monelle, mutta Black Skinhead nousi singlepuolella 48–39.

Britannian singlet viikolla 27, Top 20
1. (-) Icona Pop featuring Charli XCX – I Love It
2. (1.) Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines
3. (42.) will.i.am – Bang Bang
4. (-) The Wanted – Walks Like Rihanna
5. (3.) Naughty Boy featuring Sam Smith – La La La
6. (4.) Passenger – Let Her Go
7. (2.) Jason Derülo – The Other Side
8. (6.) Daft Punk featuring Pharrell Williams – Get Lucky
9. (5.) Dizzee Rascal featuring Robbie Williams – Goin’ Crazy
10. (7.) Olly Murs – Dear Darlin’
11. (8.) Jessie J featuring Big Sean & Dizzee Rascal – Wild
12. (10.) Tom Odell – Another Love
13. (9.) Taylor Swift featuring Ed Sheeran – Everything Has Changed
14. (12.) Bruno Mars – Treasure
15. (-) Chase and Status feat. Louis M^ttrs – Lost and Not Found
16. (13.) Fuse ODG – Antenna
17. (14.) Macklemore and Ryan Lewis featuring Ray Dalton – Can’t Hold Us
18. (11.) Arctic Monkeys – Do I Wanna Know
19. (20.) David Guetta featuring Ne-Yo & Akon – Play Hard
20. (19.) Demi Lovato – Heart Attack

Brit Awards -gaalassa Critics’ Choice -pystillä palkitun Tom Odellin esikoisalbumi Long Way Down nappasi ylivoimaisesti albumilistan ykkössijan. Sen takana Rod Stewartin Time (#1, 2013) nousi uudelleen kakkoseksi ja lähestyy platinamyyntiä. Passengerin All the Little Lights saavutti listauransa toistaiseksi korkeimman sijoituksen eli kolmannen tilan.

Michael Bublén To Be Loved loikkasi kymmenen sijaa neljänneksi ja on osaltaan muodostamassa jälleen pelkästään miessooloartisteista tai miesten yhtyeistä koostuvaa kärkikymppiä.

Glastonburyn keikka nosti Jake Buggin esikoisen (#1, 2012) peräti viidenneksi. Samasta syystä esimerkiksi Arctic Monkeysin Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not -hittialbumi (#1, 2006) palasi 32:nneksi.

Empire of the Sunin toinen albumi Ice on the Dune debytoi 24:ntenä. Walking on a Dream (2008) piipahti 19:ntenä. Duon toinen jäsen Nick Littlemore on käynyt ykkösenäkin Pnaun riveissä, kun he uudistivat Elton Johnia albumilla Good Morning to the Night (2012).

The Beatlesin 1 (#1, 2000) palasi top 40:iin sijalle 35.

Britannian albumit viikolla 27, Top 20
1. (-) Tom Odell – Long Way Down
2. (4.) Rod Stewart – Time
3. (5.) Passenger – All the Little Lights
4. (14.) Michael Bublé – To Be Loved
5. (27.) Jake Bugg – Jake Bugg
6. (1.) Kanye West – Yeezus
7. (6.) Daft Punk – Random Access Memories
8. (8.) Olly Murs – Right Place Right Time
9. (12.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
10. (3.) Kodaline – In a Perfect World
11. (11.) Rudimental – Home
12. (2.) Black Sabbath – 13
13. (19.) Bastille – Bad Blood
14. (10.) Disclosure – Settle
15. (13.) Emeli Sandé – Our Version of Events
16. (24.) Mumford and Sons – Babel
17. (26.) The Script – #3
18. (21.) Taylor Swift – Red
19. (16.) Queens of the Stone Age – …Like Clockwork
20. (40.) will.i.am – #willpower

Lisää luettavaa