Isot tähdet kamppailivat brittilistalla: Pink vai The Killers?

23.09.2012

Jo aiemmin ykkössijoja netonneet supertähdet saivat top teniin seurakseen muun muassa Michael Jacksonin Bad-uudelleenjulkaisun. Sinkkulistaa johtaa yhä The Script.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Island.

The Killersin ura on alkanut upeasti, sillä heidän kaikki neljä studioalbumiaan ovat päässeet brittilistan ykköseksi. Tuoreimpana siis Battle Born. Vain jämäkokoelma Sawdust (#7, 2007) on joutunut tyytymään alempiin sijoituksiin, mutta sekin myi platinaa.

Todella tiukan vastuksen Battle Bornille antoi Pinkin The Truth About Love. Alecia Moorellakin on ykkönen, Funhouse (2008), ja top ten -lättyjä jo peräti seitsemän – aika hyvin, kun varsinaisia studioalbumeita on ilmestynyt vasta kuusi ja niistä ensimmäinen (Can’t Take Me Home, 2000) ylsi vain 13:nneksi.

Aikoinaan myyntiennätyksiä rikkonut Michael Jacksonin Bad (1987) kamppaili pitkään rinta rinnan Thrillerin kanssa miehen myydyimmän albumin tittelistä Britanniassa, mutta viime vuosina Thriller on karannut siinä tilastossa. Nyt ilmestynyt 25th Anniversary -painos palautti Badin kuudenneksi. Se vietti viisi viikkoa ykkösenä tasan 25 vuotta sitten.

Carly Rae Jepsenin esikoisalbumi Kiss debytoi kivasti yhdeksäntenä. Kivasti siksi, että parilla pophitillä on vielä vaikea myydä albumeita – olkoonkin, että toinen niistä on Call Me Maybe -tason jättimenestys.

Sitä vastoin Grizzly Bearin Shieldsin 17. tila on pieni pettymys ottaen huomioon, millaisen kulttistatuksen heidän Veckatimest-albuminsa (#24, 2009) on saavuttanut. Samaa voi sanoa Band of Horsesin Mirage Rockin 20. sijasta. Edeltäjä Infinite Arms (2010) kävi 21:ntenä. Toki molemmat ovat siis bändien parhaita sijoituksia, kannet ovat nätit.

Rival Sonsin Head Down debytoi 31:ntenä ja Bon Jovista tutun Richie Samboran uusi sooloalbumi Aftermath of the Lowdown 35:ntenä. Samboran uran paras soolosijoitus on Stranger in This Townin (1991) 20. tila.

Pet Shop Boysin Elysium menettää asemiaan nopeasti, mutta pysyi silti top 40:ssä: 9–37. Ja ennen kuin joku kysyy, missä on Kanye Westin G.O.O.D. Music -albumi Cruel Summer, se meni eri esittäjineen tietenkin kokoelmalistalle.

Britannian albumit viikolla 39, Top 20
1. (-) The Killers – Battle Born
2. (-) Pink – The Truth About Love
3. (2.) The Script – #3
4. (1.) The xx – Coexist
5. (5.) Emeli Sandé – Our Version of Events
6. (re) Michael Jackson – Bad
7. (4.) Coldplay – Mylo Xyloto
8. (3.) Bob Dylan – Tempest
9. (-) Carly Rae Jepsen – Kiss
10. (10.) Plan B – Ill Manors (Soundtrack)
11. (6.) The Vaccines – Come of Age
12. (16.) Ed Sheeran – +
13. (12.) Paloma Faith – Fall to Grace
14. (11.) Rita Ora – ORA
15. (14.) Fun – Some Nights
16. (7.) Two Door Cinema Club – Beacon
17. (-) Grizzly Bear – Shields
18. (8.) Joe McElderry – Here’s What I Believe
19. (17.) Adele – 21
20. (-) Band of Horses – Mirage Rock

The Scriptin Hall of Fame saavutti siis toisenkin ykkösviikon. Sen pahimmaksi uhkaajaksi muodostui Examplen uusi oma single Say Nothing. Examplelle kakkostila on tietenkin hyvä, mutta ei millään muotoa uran parasta antia: sekä Changed the Way You Kiss Me (2011) että Stay Awake (2011) aloittivat paalupaikalta. Top ten -sinkkuja miehellä on nyt jo seitsemän, joista pari vierailua.

Psyn Gangnam Style nousi odotetusti kolmanneksi, mutta saa nähdä, pääseekö koskaan ykköseksi asti. Sen tielle voi asettua esimerkiksi tänään julkaistu One Directionin uusi single. Gangnam Style on jo nyt joka tapauksessa brittilistahistorian suurin koreankielinen hitti.

Dappyn Good Intentions debytoi 12:ntenä, mikä on hieman alakanttiin – räppärillä on jo ykkös- ja kakkossijat. Conor Maynard saattaa sen sijaan saada ainakin myyntiluvuissa mitaten uransa suurimman hitin rohkaisevasti (38–18) etenevästä Turn Aroundista. Nuorella miehellä on jo kaksi top 5 -singleä.

Otto Knowsin Million Voices petrasi 24–21. Jessica Wright teki listadebyyttinsä sijalle 36 kappaleella Dance All Night. Wright tunnetaan lähinnä The Only Way Is Essex -sarjasta.

Britannian singlet viikolla 39, Top 20
1. (1.) The Script featuring will.i.am – Hall of Fame
2. (-) Example – Say Nothing
3. (37.) Psy – Gangnam Style
4. (3.) Ne-Yo – Let Me Love You (Until You Learn to Love Yourself)
5. (5.) Pink – Blow Me (One Last Kiss)
6. (7.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
7. (4.) Little Mix – Wings
8. (6.) Flo Rida – I Cry
9. (2.) Amelia Lily – You Bring Me Joy
10. (8.) Owl City and Carly Rae Jepsen – Good Time
11. (14.) David Guetta featuring Sia – She Wolf (Falling to Pieces)
12. (-) Dappy – Good Intentions
13. (9.) Sam and the Womp – Bom Bom
14. (10.) Fun – Some Nights
15. (19.) Emeli Sandé – Read All About It Part 3
16. (17.) Mumford and Sons – I Will Wait
17. (13.) Cheryl – Under the Sun
18. (38.) Conor Maynard featuring Ne-Yo – Turn Around
19. (18.) The Killers – Runaways
20. (15.) Rita Ora – How We Do (Party)

Lisää luettavaa