Rollareiden Exile on Main St. vyöryi Britannian albumiykköseksi

24.05.2010

Britannian albumilistan kärkipaikan vei nimiinsä uuden remasteroidun painoksen myötä The Rolling Stonesin klassikkoalbumi vuodelta 1972.

Teksti: Markus Hilden, kuva: David Wedgbury

Universal Music ryyditti noin 38 vuotta sitten julkaistun Exile on Main St.:n uusilla kappaleilla, ja siitä tuli Rollareiden ensimmäinen Britannian albumiykkönen sitten Voodoo Loungen (1994). Bändi teki sen, johon The Beatles ei viime syksynä yltänyt julkaistuaan kaikki studioalbuminsa remasteroituna. Tosin Rollareilla on siis täkyinä rutkasti ennen julkaisemattomia kappaleita. Alkuperäinenkin Exile on Main St. ylsi aikanaan ykköseksi.

Faithlessin uusi albumi The Dance haastoi Rollarit, mutta joutui tyytymään hopeasijaan. Rollolla, Maxi Jazzilla ja Sister Blissillä on ennestään kaksi ykköstä: No Roots (2004) ja kokoelma Forever Faithless (2005), joka on heidän myydyin albuminsa Britanniassa. Single Not Going Home missasi niukasti Top 40:n pari viikkoa sitten.

Kovin tuttua tavaraa löytyy sijalta neljä The Baseballsin tarjoamana, ja LCD Soundsystemin This Is Happening toi bändin ensimmäistä kertaa Top 10:iin. Edellinen Sound of Silver on löytänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän ostajia.

Fyfe Dangerfieldin jo tammikuussa julkaistu Fly Yellow Moon pomppasi uusintajulkaisun myötä reippaasti kohti kärkeä sijalta 59. Alkuperäisellä ei ollut mukana yllätyshitiksi kasvanutta versiota Billy Joelin She’s Always a Womanista.

Muita uutuuksia: Band of Horsesin Infinite Arms (21), Tiëston kokoelma (27), The Black Keysin Brothers (29), Nasin ja Damian Marleyn Distant Relatives (30) ja Trainin Save Me San Francisco (33). The Nationalin High Violet romahti 5–32.

Britannian albumit, Top 20

1. (-) The Rolling Stones – Exile on Main St. Remastered
2. (-) Faithless – The Dance
3. (2.) Plan B – The Defamation of Strickland Banks
4. (-) The Baseballs – Strike!
5. (4.) Lady Gaga – The Fame
6. (1.) Keane – Night Train
7. (-) LCD Soundsystem – This Is Happening
8. (21.) Alicia Keys – The Element of Freedom
9. (6.) AC/DC – Iron Man 2 (Soundtrack)
10. (9.) Florence & The Machine – Lungs
11. (10.) Black Eyed Peas – The E.N.D.
12. (59.) Fyfe Dangerfield – Fly Yellow Moon
13. (12.) Justin Bieber – My World
14. (3.) Lady Gaga – The Remix
15. (24.) Ellie Goulding – Lights
16. (26.) Boyzone – Brother
17. (18.) Paolo Nutini – Sunny Side Up
18. (19.) Rihanna – Rated R
19. (36.) Michael Bublé – Crazy Love
20. (17.) James Last – Eighty Not Out

Atlantalaisräppäri B.o.B komeilee nyt myös Britannian listakärjessä jättihitillään Nothin’ on You, joka oli selvästi viikon ostetuin single.

X Factor on Britanniassa paljon kovempi juttu kuin Suomessa. Toissa kauden voittaja Alexandra Burke on netonnut nyt neljä Top 10 -sinkkua sijoin 1, 1, 8 ja 4. Myös albumi Overcome kävi kärjessä viime syksynä.

Futiksen MM-kisat lähestyvät ja vaikuttavat toivottavasti myös listoilla. Esimakua saatiin jo tällä viikolla, sillä Leedsin menestystä hehkuttava sinkku ylsi Top 10:iin asti, ja uusi versio kuluneesta Englannin kannustushitistä Three Lions debytoi sijalla 21.

Musen melko mitäänsanomaton Twilight-lohkaisu pamahti yllättäen sijalle 11. Musen viimeisintä studioalbumia ennakoinut uusi single Uprising nimittäin kävi korkeimmillaan vain yhdeksäntenä.

Yhdysvaltalaisen The Pretty Recklessin ensimmäinen single Make Me Wanna Die aloittaa listauransa sijalta 16.

Muita uutuuksia: Glee Castin Jessie’s Girl (33), Katie Meluan paluusingle The Flood (35) sekä Nasin ja Damian Marleyn As We Enter (39).

Britannian singlet, Top 20

1. (-) B.o.B featuring Bruno Mars – Nothin’ on You
2. (2.) Jason Derulo – Ridin’ Solo
3. (1.) Roll Deep featuring Jodie Connor – Good Times
4. (8.) Alexandra Burke featuring Pitbull – All Night Long
5. (4.) Edward Maya featuring Vika Jigulina – Stereo Love
6. (3.) Usher featuring will.i.am – OMG
7. (5.) Aggro Santos featuring Kimberly Wyatt – Candy
8. (6.) Plan B – She Said
9. (7.) Fyfe Dangerfield – She’s Always a Woman
10. (-) Leeds Utd & Supporters – Leeds Leeds Leeds (Marching On Together)
11. (-) Muse – Neutron Star Collision (Love Is Forever)
12. (10.) Kelis – Acapella
13. (20.) Alicia Keys – Try Sleeping with a Broken Heart
14. (19.) Rihanna – Te Amo
15. (11.) Taio Cruz featuring Ke$ha – Dirty Picture
16. (-) The Pretty Reckless – Make Me Wanna Die
17. (58.) Sean Kingston & Justin Bieber – Eenie Meenie
18. (22.) Train – Hey, Soul Sister
19. (16.) Lady Gaga featuring Beyoncé – Telephone
20. (14.) Professor Green featuring Ed Drewett – I Need You Tonight

Kirjoittaja pitää lista-aiheista Kuningasburgeri-blogia.

Lisää luettavaa