The Vaccinesin kakkonen brittiykköseksi

09.09.2012

Muun muassa Two Door Cinema Clubin uutuus joutui antautumaan The Vaccinesille. Singlelistan kärjen valtasi kolme kovaa tekijää, etunenässään Ne-Yon Let Me Love You.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Sony Music.

Viime vuonna debytoineen The Vaccinesin kakkosalbumi Come of Age nappasi Britannian albumilistan ykkössijan. Heidän esikoisensa What Did You Expect from The Vaccines ylsi neljänneksi ja on myynyt platinaa.

Two Door Cinema Clubin parin vuoden takainen Tourist History kehittyi sleeper-hitiksi ja nousi korkeimmalle sijalleen 24:nneksi vasta viime vuonna. Nyt Beacon debytoi kakkosena ja on siis heidän ensimmäinen top ten -albuminsa.

Ronan Keating jaksaa yhä viehättää soolourallaan ihan kivasti. Hän ei ole ylittänyt Ronan-albuminsa menestystä (#1, 2000), mutta toisaalta piipahtanut kärkikymmenikössä jo seitsemästi ja ykkösiä on peräti neljä – esikoisen lisäksi Destination (2002), Boyzonen alkuvuosiin asti viittaava 10 Years of Hits (2004) sekä äitienpäivän täsmäisku Songs for My Mother (2009).

Vielä pidempi ura on takanaan Mark Knopflerilla, joka ei kotimaassaan ole ollut mikään megamyyjä. Sooloalbumit eivät ole päässeet neljättä sijaa korkeammalle (Sailing to Philadelphia, 2000). Privateeringin kahdeksas tila on kuitenkin jo Knopflerin seitsemäs top ten -merkintä, joten meno on ollut tasaista.

Scouting for Girlsin uusi single Summertime in the City jäi katastrofaalisesti tahollaan top 75:n hännille eikä The Light Between Us -kolmosalbumin kymmenes tila juuri mairittele ykkös- ja kakkossijan perään.

Rob Thomasin luotsaama Matchbox Twenty palasi viiden vuoden levytystauolta 14:nneksi, joka on bändin paras listasijoitus. Sekä Mad Season (2000) että More Than You Think You Are (2003) ylsivät sijalle 31.

Milkin Tales from the Thames Delta debytoi 31:ntenä ja pari sijaa siitä jäi Cat Powerin Sun. Laulajattaren edellinen studioalbumi Jukebox (2008) pääsi pykälän ylemmäs. The XX:n esikoinen (#3, 2010) loikkasi 75–40. Heidän uusi albuminsa lienee ensi viikon kakkonen The Scriptin takana.

Britannian albumit viikolla 37, Top 20
1. (-) The Vaccines – Come of Age
2. (-) Two Door Cinema Club – Beacon
3. (1.) Rita Ora – ORA
4. (2.) Emeli Sandé – Our Version of Events
5. (-) Ronan Keating – Fires
6. (7.) Plan B – Ill Manors (Soundtrack)
7. (5.) Paloma Faith – Fall to Grace
8. (-) Mark Knopfler – Privateering
9. (3.) Of Monsters and Men – My Head Is an Animal
10. (-) Scouting for Girls – The Light Between Us
11. (8.) Fun – Some Nights
12. (6.) The Black Keys – El Camino
13. (9.) Ed Sheeran – +
14. (-) Matchbox Twenty – North
15. (4.) Elbow – Dead in the Boot
16. (14.) Maroon 5 – Overexposed
17. (16.) Adele – 21
18. (11.) One Direction – Up All Night
19. (10.) Rihanna – Talk That Talk
20. (44.) Coldplay – Mylo Xyloto

Kun luin Ne-Yon uuden sinkun nimen Let Me Love You, ensireaktioni oli, etteikö mies muista kirjoittaneensa Mariolle samannnimisen jättihitin. Ilmeisesti muisti, koska perään ilmestyi pitkä alaotsikko Until You Learn to Love Yourself. Tanssipophitistä tuli tällä viikolla Ne-Yon uran viides ykkönen ja peräti kymmenes top ten -single. Hän on menestynyt paremmin Britanniassa kuin kotimaassaan USA:ssa, missä ykkösiä on vain kaksi: So Sick (2006) sekä Give Me Everything (2011).

Ihmeellisen isoksi nimeksi kehittynyt The Script vei uuden Hall of Fame -singlensä kakkoseksi asti. Se sivuaa bändin parasta sijoitusta, ensimmäinen hopeatila tuli The Man Who Can’t Be Movedin (2008) myötä. The Scriptin top ten -saldo näyttää nyt kolmea. Hall of Famella vierailevalla Will.i.amillä on tältä vuodeltakin This Is Loven ykkössija.

Kolmen kovan kamppailussa pronssille jäi Pinkin Blow Me (One Last Kiss), mutta sekin on erinomainen saavutus ottaen huomioon, että neidon toissasyksyistä kokoelmaa maustaneet Raise Your Glass ja Fuckin’ Perfect pääsivät vain sijoille 13 ja 10. Pinkin listaura on jo nyt huima, 16 top ten -singleä, joista kolme ykköstä: Lady Marmalade (2001), Just Like a Pill (2002) ja So What (2008).

Fun sai toisen top ten -hittinsä Some Nightsin loikattua 14–10 ja Cherylin Under the Sun nousi 24–15.

Flo Ridan Whistle on ollut kesän suurimpia hittejä, mutta nyt I Cry joutuu tosissaan kamppailemaan paikasta top viidessä. Se debytoi 11:ntenä, mutta noussee ensi viikolla jonkin verran.

Plan B:n Deepest Shame seuraa kuudentena käynyttä Ill Manorsia sijalle 27. Professor Greenin uusi single Avalon debytoi 36:ntenä. Miehellä on ykkönenkin, Read All About It (2011), jonka kertosäkeen laulanut Emeli Sandé vei vastikään oman soolotulkintansa kolmanneksi.

Albumijulkaisu toi The Vaccinesin Teenage Iconin sijalle 39. Bändi ei ole vielä käynyt top 30:ssa, mutta top 40 -singlejä on jo neljä.

Britannian singlet viikolla 37, Top 20
1. (-) Ne-Yo – Let Me Love You (Until You Learn to Love Yourself)
2. (-) The Script featuring will.i.am – Hall of Fame
3. (-) Pink – Blow Me (One Last Kiss)
4. (1.) Little Mix – Wings
5. (2.) Sam and the Womp – Bom Bom
6. (5.) Owl City and Carly Rae Jepsen – Good Time
7. (4.) Public Enemy – Harder Than You Think
8. (8.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
9. (3.) Rita Ora – How We Do (Party)
10. (14.) Fun – Some Nights
11. (-) Flo Rida – I Cry
12. (7.) Florence and the Machine – Spectrum (Say My Name)
13. (6.) Wiley featuring Ms. D – Heatwave
14. (12.) Of Monsters and Men – Little Talks
15. (24.) Cheryl – Under the Sun
16. (10.) Angel – Wonderful
17. (9.) Emeli Sandé – Read All About It Part 3
18. (13.) Calvin Harris featuring Example – We’ll Be Coming Back
19. (16.) Simple Plan featuring Sean Paul – Summer Paradise
20. (18.) Maroon 5 featuring Wiz Khalifa – Payphone