Valtavasti uutuuksia USA:n albumilistalle – Dave Matthews Band jälleen kärkeen

21.09.2012

Amerikkalaisen aikuisrockin suurin ja mahtavin käy yhä kaupaksi kuin Valion maito meillä. Maroon 5 nappasi uransa kolmannen Hot 100 -listan paalun.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Dave Matthews Band.

Viisi kärkipaikkaa menivät kaikki uutuuksille, joista pisimmän korren veti ylivoimaisesti Dave Matthews Bandin kahdeksas studioalbumi Away from the World. Sitä ostettiin hienosti 266 000 kpl ja se on jo bändin kuudes perättäinen ykkönen. Seitsemän studioalbumin lisäksi myös neljä liveä ja kokoelma ovat yltäneet top teniin.

Kakkossijan Little Big Town on meille tuntemattomampi, mutta Tornado-albumia ennakoinut Pontoon on osoittautunut kantribiisien mittakaavassa oikein jättihitiksi. Tornado on bändin viides studioalbumi ja toinen top ten -menestys. The Reason Why (2010) kävi viidentenä.

Bob Dylanin Tempest nappasi brittilistan tapaan pronssia. Se on jo hänen 20. top ten -merkintänsä ja viides putkeen. Viimeisin ykkönen tuli kolme vuotta sitten (Together Through Life). 20 top ten -lättyä sivuaa Madonnan saavutusta.

The Avett Brothersin odotettu The Carpenter ilmaantui neljänneksi. Indiefolk-ryhmä pääsi 16:nneksi muutaman vuoden takaisella I and Love and Youlla, joka sertifioitiin lopulta kultalevyksi.

The XX:n Coexist olisi jollain toisella viikolla kamppaillut ykkössijastakin, mutta nyt se joutui tyytymään viidenteen tilaan. Hieno saavutus toki tuokin. XX-esikoinen (2009) pääsi vain 92:nneksi, mutta myi tasaisesti.

Imagine Dragons onnistui yllättäen ohittamaan viime viikon ykkösen Matchbox Twentyn. Niiden edellä kuudentena debytoi ZZ Topin La Futura. Toppien edellisestä studioalbumista (Mescalero) on jo yhdeksän vuotta ja se piipahti vain 57:ntenä. Tätä ennen viimeisin top ten -lätty oli Recycler (#6, 1990).

Kokonaan uuden kärkikuusikon lisäksi top 40:iin pamahti useita muita tulokkaita. Top tenin täydensi Amanda Palmer and The Grand Theft Orchestran Theatre Is Evil. Se on Palmerin ja taustaryhmänsä ensimmäinen hittialbumi.

DMX:n Undisputed limbosi 19:nneksi. Limbosi siksi, että räppärin kaikki aiemmat kuusi studioalbumia pääsivät joko ykköseksi tai kakkoseksi. Viisi ykköstä on kaikkien aikojen paras urastartti, siis jopa parempi kuin esimerkiksi aikalaisillaan Britney Spearsillä tai Eminemillä. Spearsin vauhti hyytyi viidenteen albumiin (My Prerogative -kokoelma, 2004), Eminem jäi paalua vaille heti mainstream-esikoisellaan The Slim Shady LP (#2, 1999). Hieman aiheen vierestä: Spears ei ole koskaan yltänyt Britannian albumilistan ykköseksi.

St. Vincentin ja David Byrnen Love This Giant debytoi 23:ntenä. St. Vincentin Strange Mercy (2011) ylsi 19:nneksi, Talking Heads -Byrne ei ole koskaan soolona käynyt noin korkealla.

Yllekirjoittaneen kiireiden takia tällä kertaa listattuna on vain top kympit.

Billboard 200, Top 10
1. (-) Dave Matthews Band – Away from the World
2. (-) Little Big Town – Tornado
3. (-) Bob Dylan – Tempest
4. (-) The Avett Brothers – The Carpenter
5. (-) The xx – Coexist
6. (-) ZZ Top – La Futura
7. (2.) Imagine Dragons – Night Visions
8. (1.) Matchbox Twenty – North
9. (4.) Various Artists – NOW 43
10. (-) Amanda Palmer and The Grand Theft Orchestra – Theatre Is Evil

Hot 100 -listalla Maroon 5:n One More Night eteni kakkossijalta kärkeen ja siis bändin kolmanneksi ykköshitiksi. Ne kaksi aiempaa ovat Makes Me Wonder (2007) ja Moves Like Jagger (2011). Brittilistan valloittanut Payphone ylsi kakkoseksi keväällä ja vietti top tenissä peräti 19 viikkoa.

Useita omia parhaita top tenissä tällä viikolla: Muun muassa Funin Some Nights hiipi jo kolmanneksi ja Pinkin Blow Me (One Last Kiss) asteli pykälän ylemmäs viidenneksi. Siitä tuli Pinkin ensimmäinen ihan ikioma radiolistan ykkönen – Lady Marmaladellahan (2001) lauleskeli kolme muutakin tähteä.

Psyn Gangnam Style oli viikon neljänneksi ostetuin kappale ja loikkasi 64–11. Psy ei ole ensimmäinen korealaistaustainen listamenestyjä, sillä Far East Movementilla on ykkönenkin (Like a G6, 2010) Nyt joku voisi sanoa, että Far East Movement on jenkkibändi ja totta, kaikki sen jäsenet asuvat Los Angelesissa. Psy on joka tapauksessa yhä käsittääkseni Korean kansalainen. Ja joka tapauksessa Gangnam Style on ensimmäinen koreankielinen top 20 -hitti ja suurin ei-englanninkielinen Hot 100 -hitti pitkiin aikoihin.

Japanilaisia nähtiin Hot 100 -listan kärjessä jo vuonna 1963, asialla Kyu Sakamoto ja Sukiyaki.

Kanye Westin ja kavereiden Clique nousi 55–12. Mercy ylsi 13:nneksi kesällä. Westin liidaama Eri esittäjiä -albumi kamppailee ensi viikolla albumilistan paalusta Pinkin kanssa.

Imagine Dragons saavutti ensimmäisen top 40 -hittinsä It’s Timen noustua 49–33. R’n’b-tähti Miguelille Adornin hyppy 41–35 tarkoitti uran kolmatta – Sure Thingin (2011) saavutus parani pykälällä. Ne-Yon brittiykkönen Let Me Love You (Until You Learn to Love Yourself) alkaa viimein päästä vauhtiin kotimarkkinoillaankin: 50–37.

Hot 100, Top 10
1. (2.) Maroon 5 – One More Night
2. (1.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
3. (4.) Fun – Some Nights
4. (3.) Flo Rida – Whistle
5. (6.) Pink – Blow Me (One Last Kiss)
6. (7.) Justin Bieber feat. Big Sean – As Long as You Love Me
7. (5.) Ellie Goulding – Lights
8. (10.) Alex Clare – Too Close
9. (9.) Owl City and Carly Rae Jepsen – Good Time
10. (8.) Neon Trees – Everybody Talks

Lisää luettavaa