Agenttimme Iceland Airwavesissa: Björkin über-spektaakkeli jakoi mielipiteet

Oskari Onninen ja Anton Vanha-Majamaa hyökkäsivät Islantiin.

Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuvat: Oskari Onninen

Góðan dag!

Terveisiä sateisesta Reykjavíkista. Hostellin kahvilassa kelpaa lekotella, siemailla kahvikupista ja katsella ikkunan ohi lipuvia kauniita paikallisia. Vieressäni on piskuinen keikkalava, joka on toistaiseksi tyhjä – Ferlegheit kapuaa sille klo 15.00. Sitä seuraa vielä seitsemän muuta yhtyettä.

Keikkojen määrä on hurja. Jo pelkästään tänään nähdään Reykjavikin konserttitaloissa, klubeilla ja hotellien auloissa 141 konserttia. Ja nämä ovat vain ne, jotka festarilärpäkkeessä on listattu. Ainakin Reykjavíkin the baari Bakkus pitää omaa varjofestariaan, B-Wavesia, ja tarjoaa ties mitä mielenkiintoista.

Virallisesti festarit alkoivat eilen. Ensimmäiseksi ohjelmassa oli jonottamista: Björk vetää festareiden aikana kuusi spesiaalikonserttia Biophilia-albuminsa tiimoilta vastikään valmistuneessa Harpa-musiikkitalossa. Eilen jaettiin viereisessä levykaupassa 200 ilmaislippua faneille.

Kolmen tunnin jonotus harvinaisen vittumaisessa tihkuviimassa palkittiin illalla. Hulppea, meren rannalle rakennettu Harpa on arkkitehtonisesti kiehtova, ja toisin kuin Helsingin keskustan vieri viereen rakennetut eri tyylilajien sekasotkut, se myös istuu täydellisesti askeettiseen ympäristöönsä. Hyvä!

Keikkakin oli hyvä. Keskelle salia asetetulle, kahdeksan jättimonitorin ympäröimälle lavalle kiipesi Björkin ohella 24 nuorta kuorolaulajaa. Ympäriltä löytyi iPadeja, Singstar-tyylisiä karaokeruutuja (joissa biisien sanoitukset kulkivat läpi keikan), ”digitaalisesti ohjatut urut” (?) ja valtava ”heiluri, joka valjastaa maan vetovoiman tuottaen erilaisia musiikkikuvioita”.

Krumeluureista huolimatta ilmeistä oli, ettei Björkillä ole hirveästi oikeita kappaleita. Biophilialta erottui pari tarttuvaa raitaa, mutta liikaa käytettiin aikaa biologian oppikirjojen lukemiseen hassulla aksentilla.

Tähän väliin edustajistomme toinen puolikas, tapaus Onninen haluaa kertoa oman näkökulmansa Björkistä:

”800 hengen sali ja intiimit klubiolosuhteet, joo. Björk ehkä viiden metrin päässä edessä, ilman turva-alueita, joo. Ja joku superspecialshow tyttökuoroineen, maaenergiaa ääneksi kanavoivine heilureineen (niin, mitähän helvettiä) ja tesla coileineen, joo. Innostuksen määrää on vaikea havainnollistaa sanoin tai edes kuvin.

Silti lopputulos petti, lähinnä koska Biophilia on sisimmässään niin keskinkertainen levy, että pelkästään Mutual Core, Crystalline ja bonusbiisi Nattúra potkivat kunnolla.

Muuten Björk soitti käytännössä yhden biisin jokaiselta levyltään, mikä johti siihen, että humanbehavioureita, hyperballadeja tai jogaa ei päästy kuulemaan. Isobel, One Day ja Hidden Place vanhemmista helmistä toki, mutta eniten pääsivät säväyttämään Medúlla-levyn Where Is the Line ja viimeiseksi vedetty raivokas Declare Independence vuoden 2007 Voltalta.

Tätä voi siis muistella lähtökohdiltaan maailman siisteimpänä keikkana, joka oli lopulta sellainen kädenlämpöinen suoritus ja juuri ja juuri kolmen tunnin jonotuksen arvoinen. Paitsi että voisiko jatkossa kaikille muillekin keikoille saada epäilyttävän tietokonegeneroidulta kuulostavan audioguiden kertomaan jokaisen biisin teemasta?

Täällä Oskari Onninen, Reykjavík. Ja takaisin studioon, Anton, ole hyvä.”

Ensimmäinen onnellinen lipunomistaja: edessä Björkin keikka, takana hyinen yö makuupussissa Laugavegurilla.

Faktory on saarivaltion oma Siltanen. Yläkerta oli eilen omistettu reggaelle, mutta alakerrassa soitti kovasti Jaakko Eino Kalevia ja Gregg Gillisiä kanavoinut Krummi. Nollassa tai YK:lla tuo hikinen ja karvainen mies läppärinsä kera saisi varmasti koko Helsingin hipster-keskittymän ns. pähkinöiksi. Oli siis harvinaisen kova.

IKEA SATAN ei aivan lunastanut nimensä lataamia odotuksia. Ajatus todella vahvan ja voimakkaan (Saatana) ja heppoisen (IKEA) välisestä kontrastista unohtui, kun keikka olikin tasapaksua autotallirockia. Mikä ei tietenkään automaattisesti ole huono juttu. Viihdyin, siis. Runttasivat oikein komeasti.

Siitä Pylsa-kioskin kautta kotiin. Elämä hymyilee ja ihmiset ovat kauniita – epävirallisten arvioiden mukaan jopa kauniimpia, kuin ruotsalaiset. Mene ja tiedä.

Tänään festari polkaistaan kunnolla käyntiin. Olisi kaikenlaista Owen Pallettin kahvilakeikasta taidegalleriassa esiintyvään Beach Houseen (joka muuten soi jokaisessa kahvilassa). Parasta on kuitenkin vain kävellä ympäriinsä ja katsoa, mitä vastaan tulee. Näin teemme mekin. Moi!