Jytäkesä Go-Go
25.–26.7.2025
Helsinki, Suvilahti
Helsingin Suvilahdessa vietettiin Jytäkesä Go-Go tapahtumaa hikisissä olosuhteissa. Paikalla olivat Rumbalta Jarkko Fräntilä sekä Ari Väntänen ja kuvapuolella Kimmo Nurminen. Alta löydät raportin lauantain meiningeistä. Perjantain raportin löydät täältä.
Lue myös: Jytäkesän perjantai oli täynnä hymyä – katso mittava kuvagalleria alta
Nyrkkitappelu perustettiin vuonna 2010, ja ahkera keikkailu on tuottanut sitä hyvää hedelmää: oli pakko hieraista silmiään pariin otteeseen, kun Jytälavan ympäristöön oli kasaantunut viikonlopun tähän mennessä suurin yleisömäärä keskellä kirkasta lauantaipäivää. Bändi alkaa olla pikkuhiljaa siinä pisteessä, että Tavastiat sun muut keikkapaikat myydään loppuun.
Tämä ei toisaalta ole ihme: biisimateriaali aina Kyykkyviinistä Tästä se lähtee! -viisun kautta Poliisiautossa-hengailuun ja Muija maksaa -katurockiin on aivan järjettömän hitikästä kamaa. Tähän kun pannaan päälle se, että laulaja Hepe lienee eräs karismaattisimpia laulajia tällä hetkellä ja pittipoliisi nauratti, niin Nyrkkitappelun keikka nousi festareiden kohokohdaksi itselleni Abduktion tykittelyn ohella. (JF)
Pitkästä aikaa palanneisiin kesäjytääjiin kuului Absoluuttinen Nollapiste, joka on aikeissa julkaista uutta musiikkia, jota kuultiin keikan alussa kappaleiden Rohkeus ja Kääntymisen jäljet verran. Vanhasta tuotannostaan Nollapiste soitti monia koukuttavia biisejä, kuten Ja jos, Rarmos ybrehtar, Silti, Ipswich ja Savu meihin.
Se ei yllättänyt, että uniikki progebändi oli soitannollisesti täysin suvereeni (edes nokkahuilu ei vingahdellut, miltei yliluonnollista!). Se yllätti, miten vahva kontakti yhtyeellä oli yleisöön pitkän poissaolon jälkeen. Oli pökerryttävää kuulla ihmismeren laulavan Eräät tulevat juosten -biisin säkeitä ”Kansa ei pelkää/Kansalla ei ole muistia/Kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista”. Keikan päätti Suljetun (1999) Suvannossa ylpeä ilme -teoksen osa V. (AV)
Damn Seagulls heitti viimeiset keikkansa kymmenen vuotta sitten, ja teki paluun tänä kesänä. Sanotaan ihan suoraan, että tässä vaiheessa joutuu heittämään kaikenlaisen objektiivisuuden romukoppaan: bändi on tullut nähtyä kymmeniä kertoja ympäri Helsinkiä, ja yhtyeen sekopäinen keikka Kipsarissa vuonna nakki ja vasara kuuluu oman elämän top 5 -keikkakokemuksiin. Ihanaa, ihanaa laajakangasrockia Bruce Springsteenin ja The Afghan Whigsin hengessä yhä. Itku pääsi avauskappale All Risen kohdalla, mutta hengityksen tasaannuttua ja tunnetilojen laskettua setin muiksi kohokohdiksi nousivat 24 Uptown ja Human Torch. (JF)
J. Karjalainen toimitti yleisölle ensin uuden albuminsa kappaleet Suomalaista muotoiluu, Sinéadin laulu ja Jimmy Landola. Niiden perään hän erinomaisine yhtyeineen latasi vanhempia käsintehtyjä lauluja sellaisella sarjatulella, ettei kysyttävää jäänyt. Telepatiaa, Villejä lupiineja, Sekaisin, On kaikki niin kuin ennenkin… Tunnettuja biisejä on niin paljon ja ne ovat niin tuttuja, että keikka tuntui helpolta hengähdystauolta keskellä festivaalia. Erityisesti kosketti empaattinen Stindebinde. (AV)
Endstandin keikan kontrastinen yleisfiilis toi mieleen vuosia sitten näkemäni Napalm Deathin vedon: musiikki tuli täysin pitelemättöminä raivonpurkauksina, mutta välispiikit hehkuivat lempeää positiivisuutta, voimaantumista ja kiitollisuutta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen aktivoitunut hardcoreyhtye oli treenannut itsensä edustuskuntoon, mikä arvatenkin on vaatinut työtä, kun ajo on näin raakaa, tiukkaa ja nopeaa. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla Never Fall into Silencen (2002) Dead Flies Off the Window Sill. (AV)
Jytäkesän hienoihin piirteisiin kuului mahdollisuus siirtyä tunnelmasta aivan toiseen, kuten Karjalaisesta Endstandiin ja sieltä Saimaan pariin. Suomen suurimman järven mukaan nimetty kokoonpano on melko iso yhtyeeksi. Lukemattomien soittajien ja laulajien saapuminen lavalle oli oma ohjelmanumeronsa, mutta mikä parasta, jokaisella muusikolla oli paikkansa sovituksissa. Psykedeeliset kuviot kieppuivat taustalla, kun Saimaa soitti määrittelyjä pakenevaa musiikkia jossain progressiivisen rockin, iskelmän ja latinoetnon leikkauspisteessä. Lyriikoista jytäkesäkansa ymmärsi parhaiten keski-ikäiskappaleen Nelkyt ja viis. (AV)
Koska lauantai tuntui kaipaavan Saimaata rajumpaa päätöstä, illan viimeiseksi bändiksi valikoitui kuumassa Tiivistämössä soittanut Lovers Left Alive. Taustalaulajatriolla vahvistetut katurockin uudet kuninkaat näyttivät ja kuulostivat mainiolta. Olen jäänyt kaipaamaan heiltä terävämpiä koukkuja, ja Jytäkesässä kuultu uusi biisi oli loistava vastaus tuohon universumille esitettyyn pyyntöön. Albumia odotellaan kansainvälistä kulttisuosiota povaten. (AV)