Kadonnut lauluäänikään ei lannistanut First Aid Kidiä Turussa

Juuri Lion’s Roar -levynsä julkaissut First Aid Kid oli vastoinkäymistensä vuoksi vähällä peruuttaa keikkansa Turun Klubilla. Nuoret ruotsalaiset improvisoivat kuitenkin itsensä kuiville.

Teksti: Pietari Raekallio, kuva: Fullsteam

First Aid Kit
Klubi, Turku
7.2.2012

Kun Turun Klubi on ahdettu täyteen tiukkafarkkuisia ja ruutupaitaisia nuoria, on selvää, että lavalle odotetaan jotain ajankohtaista vaihtoehtoartistia. Herkillä lauluharmonioilla, kauniilla melodioilla ja vanhanaikaisella ulkokuorella varustettujen folkyhtyeiden perässä onkin viime aikoina ollut helppo juosta. Genren tämän hetken kärkinimi Fleet Foxes kävi Turussa jo kesällä, ja nyt oli mahdollisuus nähdä heitä avoimesti ihaileva First Aid Kit.

First Aid Kit ei näytä lainkaan muodikkaalta. Nuori ruotsalainen sisaruspari on pukeutunut värikkäisiin 1970-luvun hippikaapuihin ja pitkät hiukset sojottavat sekaisin. Ei siis silleen viimeisen päälle vinosti, kuten katsojilla ja siskoksia takana tukevalla rumpalilla, vaan ihan oikeasti sekaisin ja sähköisesti pystyssä.

Ajaton ja viimeisistä villityksistä piittaamaton on myös yhtyeen soundi. Duo ei hae väkisin folkiin ja countryyn mitään uutta suuntaa, vaan fanittaa ja haluaa siksi esittää sitä. Persoonalliset ja vahvat lauluäänet ja -stemmat tekevät kappaleista yhtyeen itsensä kuuloisia ihan pakottamatta.


Onko First Aid Kit sitten oikea First Aid Kit, jos toinen tytöistä ei laula? Flunssan nujertaman Johanna Söderbergin vaivoin lausuma, käheä ”hello” todistaa, että Klara saa hoitaa illan laulut ilman siskoaan. Klara itse valittelee klubilaisille, että yhtye ei ole nyt kokonainen, vaikka on aina ollut yhtyeen selkeä pääsolisti. Selittelyt eivät auta, kun keikka on päätetty joka tapauksessa pitää.

VR auttaa tahtomattaan

Rumpali Mattias Bergqvist täyttää Johannan jättämää aukkoa laulupuolella sen minkä pystyy, eikä suoriudu urakastaan lainkaan hullummin. Ei voi silti olla huomaamatta hillitysti ilmeilevän, lievällä hullun katseella ja vienolla hymyllä esiintyvän Johannan pistävää katsetta.

”Koeta vain poika näyttää nyt kyntesi. Saat silti tämänkin jälkeen pysyä vain rumpujesi takana. Olisin tuon ja tuonkin kohdan hoitanut paljon paremmin.” En osaa ajatuksia tietenkään lukea, mutta tästä lainauksesta olen varma.

Hiljalleen alkaa flunssapotilaskin silminnähden heltyä. Hän saa jäädä koskettimiensa taakse ja hiustensa kätköihin potemaan, kun Klara täyttää entistä suuremman roolinsa valloittavalla ja rauhallisen itsevarmalla esiintymisellään.

Tämä ei ehkä arvaakaan, millaiseen kultasuoneen osuu kertoessaan epäonnistuneesta junamatkastaan Helsingistä Turkuun. Kirjaimet V ja R riittävät. Konduktöörin olemattomasta kielitaidosta ja käsittämättömästä käytöksestä ei tarvitsisi edes kertoa, kun yleisö jo nauraa ja pursuaa sympatiaa kohti lavaa.

Kun mikrofonia ei tarvita

Vajaakuntoisenakin bändin hyvin suunniteltu musiikillinen kaari toimii. Alkupuoliskolla pölistään ja herätetään yleisö lievästä horroksestaan. Duon tärkeimmät vahvuudet käyvät heti selväksi: olemuksesta huokuva positiivinen itsevarmuus ja riemu soittaa mielestään maailman parasta musiikkia.

Setin keskipaikkeilla Klara astuu lavan eteen esittämään keikan selkeän huippuhetken. Ilman mikkiä laulettu, akustisella kitaralla säestetty Ghost Town osoittaa ensinnäkin, kuinka puhdas ja vahva lauluääni parikymppisellä naisella on. Pitävät näytöt veto antaa myös siitä, kuinka ajattomia sävelmiä First Aid Kit on parhaimmillaan saanut aikaan. Turkulaiset eivät ehkä herää hyräilemään toivotulla tavalla mukana, mutta tärkeintä on, ettei paikalla ole yhtään liian humalaista katsojaa pilaamassa tunnelmaa.

Kun toviksi on herkistytty, käynnistyy vielä tanssivaihde. Tuore Lion’s Roar -kappale soi jämäkämmin ja tarttuvammin kuin yksikään viisu yhtyeen varhaisemmasta tuotannosta.

Sen verran myyty katsomo on, että kahteen kertaan lavalle uudestaan nouseminen ei tunnu liioitellulta. Illalta ei osaisi odottaa enempää, jos ei tietäisi niistä laulustemmoista.