Manilla Road on todellinen metallin unohdettu legenda, kertoo Lasse Auranne keikka-arviossaan. Auranteen mukaan bändi ei ole kuitenkaan päästänyt itseään rupsahtamaan, vaan yhtye soitti energisen keikan, jonka vilpittömän hyväntuulinen asenne tarttui myös yleisöön.
Teksti: Lasse Auranne, kuva: Last.fm
Manilla Road
Devastracktor
Speedtrap
Nosturi, Helsinki
1.6.2012
Manilla Roadilla on takanaan pitkä ja kunniakas ura. Vaikka kansasilaisyhtye on kokenut laadullisia ylä- ja alamäkiä, se on on pysynyt uskollisena omalle eeppiselle tyylilleen ja, ennen kaikkea, jaksanut puurtaa metallin divarisarjassa vuosikymmenestä toiseen vailla suurempaa suosiota.
Mark ”The Shark” Sheltonin luotsaama bändi saapui perjantaina toistamiseen Suomeen muutaman vuoden sisällä. Edelliskerralla, vuonna 2009, bändi joutui keikkapaikkasekoilun takia siirtämään Helsingin keikkansa Kouvolaan. Nyt tätä unohdettua legendaa päästiin nauttimaan Nosturissa.
Keikka ei ollut läheskään loppuunmyyty. Parvi oli kiinni ja lämmittelijät lappeenrantalainen Speedtrap ja Turusta kotoisin oleva Devastracktor joutuivat soittamaan puolityhjälle salille.
Manilla Roadin alottaessa porukkaa oli jo sen verran, että bändin puolesta ei tarvinnut varsinaisesti hävetä.
Heti alkuun kuultiin pelin selväksi tekevä hittiputki bändin klassikolevyltä Open The Gates (1985). Olin kuullut positiivisia kommentteja bändin nykykunnosta ja tyytyväisenä voin todeta huhuilla olevan katetta. Manilla Road otti yleisön haltuun tiukalla soitolla ja vilpittömän hyväntuulisella asenteella.
Mark Shelton on siirtänyt vanhoilla päivillään lauluvastuun nuoremmalle Bryan Patrickille, ja lauloi itse vain hetkittäin. Patrickin ääni oli yllättävän samankaltainen kuin Sheltonin omintakeinen, hieman nuhainen laulu levyillä. Ei siis haitannut, että Patrick hoiteli laulut myös suurimmalla osalla vanhoista klassikkobiiseistä.
Pitkän keikan aikana kuultiin tuotantoa koko uran varrelta, mutta erityishuomion sai Open The Gates, jolta kuultiin lähes jokainen biisi. Ne olivatkin muiden vanhempien biisien lisäksi keikan kohokohtia. Tai pikemminkin pitäisi sanoa, että meininki laski hieman vain uudempien levyjen biisien soidessa.
Manilla Roadin klassikkotrio, mainittu Open the Gates, Crystal Logic (1983) ja Deluge (1986) ovat heavy metallin merkkipaaluja, joskin verrattain vähän tunnettuja. Niiden materiaali on niin vahvaa, että mikä tahansa biisi olisi saanut aikaan leveän virneen.
Bändi oli hyväntuulinen, energinen ja vilpittömästi innoissaan soittamisesta ja se tarttui yleisöön. Näiden kulttihevibändien keikoilla on usein samanlainen positiivinen ilmapiiri, jota ei tavoiteta suurilla areenoilla soittavien dinosaurusten keikoilla.