Parempi överit kuin vajarit – Ed Harcourt todisti keikalla vanhan viisauden todeksi

Ed Harcourtista kuoriutui Jeesus ja Elvis, kirjoittaa Anna Brotkin keikkareportaasissaan.

Ed Harcourt
Tavastia, Helsinki
23.10.2013

Teksti ja kuva: Anna Brotkin

Parempi överit kuin vajarit. Sanonta on ärsyttävä, mutta tulee väistämättä mieleen brittiläisen Ed Harcourtin keikalla. Koko Tavastia tuijottaa Elvis-mikkinsä kanssa yleisön pariin laskeutuvaa miestä, joka halailee naisia ja heittää yläfemmat miesten kanssa.

Ed Harcourtin jeesustelu olisi ällöttävää, ellei mies olisi samalla niin ällöttävän lahjakas. Musiikki ikään kuin ostaa vapaalipun ylidraamailuun ja teatraaliseen kukkoiluun. Sävellyksiä ei voi syyttää kunnianhimottomuudesta eikä esittäjäänsä puolivillaisuudesta. On tyydyttävä toteamaan, että vaikka miehessä onkin annos Josh Groban –tyyppistä keuhkojen tilavuuden esittelijää, on siinä paljon muutakin.

Keikka noudatteli pitkälti samaa kaavaa kuin Harcourtin edellinen Tavastian keikka neljä vuotta sitten. Mies vaihteli instrumenttia kapakkapianosta akustiseen kitaraan, soitti yhden biisin leirinuotio-tyyliin totaalisen akustisesti yleisön seassa ja veti Hollywood-nostalgiaa henkivän Until Tomorrow Then -biisinsä taustanauhan päälle.

Mutta ei keikka pelkkää vanhan toistamista ollut. Tänä vuonna ilmestyneeltä Back into the Woods –levyltä kuultiin ilahduttavan monta biisiä, joista erityisesti Borthers and Sisters ja Murmur in my Heart toimivat hienosti. Vanhempaa, Here Be Monsters (2001) –levyn aikaista materiaalia kuultiin vain God Protect Your Soulin verran.

Harcourt on balladimies ja vahvimmillaan vapaana tasaisista rytmeistä. Siksi Born in the 70’s –biisin kaltaiset rallit eivät istu soolona soitettuun keikkasettiin kovinkaan hyvin. Niiden pop-koukut ja hyväntuulisuus jäävät puolinaisiksi ilman rumpuja ja bassoa. Yleisö heiluu, muttei riehaannu.

Samalla jotain Harcourtin suurieleisestä artsu-puolesta ei pääse oikeuksiinsa, kun mies esiintyy soolona. Riisutut pianoversiot saavat haaveilemaan isosta orkasta, viuluista ja taustakuoroista.

Ed Harcourtin musiikki on suurten tunteiden, suurten sovitusten ja suuren dynamiikan musiikkia. Artisti tekee kaikkensa varioidakseen yhden miehen mahdollisuuksia, ja onnistuukin livelooppauksissaan niin hyvin kuin mahdollista, mutta silti. Yhden miehen on mahdoton loihtia torvia ja jousia akustisesta kitarasta.

Ai niin! Rumban edellisessä Harcourt-jutussa arvuuteltiin, onkohan mies vielä vapailla markkinoilla. Sormus on sormessa ja vaimo välispiikeissä, joten sori, kuolaajat.