33. Provinssirock saavutti festivaalin kaikkien aikojen yleisöennätyksen, mutta väenpaljous ei tuottanut ihmeempiä ongelmia. Rumba-raportoija Jose Riikonen kiittää.
Teksti: Jose Riikonen, kuvat: Nelly Tatti
Provinssirock 2011
Seinäjoki
17. –19. 6.2011
Kun odottelimme ystäväni kanssa System of a Downin keikan alkua 33. Provinssirockin viimeisten korahdusten aikana, totesin, miten kamalaa kärvistelyä siinä väentungoksessa seisominen olikaan. Ei väenpaljous kyllä mitään ihmeellisiä ongelmia aiheuttanut, mistä kiitokset järjestäjille.
Kävi nimittäin niin, että tänä vuonna Törnävässä tehtiin 81000 ihmisen voimin kaikkien aikojen yleisöennätys. Se johtunee pääosin System of a Downin keikasta, mutta olihan siellä muutakin makoisaa.
Ensimmäisestä mainiosta ja mielenkiintoisesta suorituksesta vastasi The Vaccines. Heidän musiikkinsa on valloittavaa popin koukuin varustettua Ramones-rockia. Yhtyeellä ei ole yhtään huonoa biisiä ja heidän esiintymisensä kielii terveestä rock-kukon itsetunnosta. Mutta keikka ei ollut missään nimessä täydellinen.
The Vaccines kun soitti ensimmäisenä X-Stagella, eikä yleisöä siunaantunut ihan tarpeeksi, jotta oltaisiin saatu käyntiin kunnon bailut. Eikä jengi tainnut olla ihan valmiina vielä tässä vaiheessa tanssimaankaan, sillä hävettävän vähän yleisömeri aaltoili.
Avenged Sevenfoldin M. Shadows
Seuraava mielenkiintoinen yhtye, ainakin noin kuriositeettina, oli Avenged Sevenfold. Heidän musiikkinsa on pakotettua runttausta, mutta voi luoja että jenkit osaavat vetää hyvän shown. Kerrassaan ammattitaitoinen raskaan musiikin ja raskaan sarjan viihdeorkesteri, jota katsoessa korvat itkevät, mutta hymy nousee silti korviin.
Illalla Michael Monroe oli ihan perkeleen hyvä. Ei hänenkään musiikkinsa maailmoja räjäyttele, vaikka jostain syystä miehen bändin uusia biisejä on lehdistössäkin hehkutettu aivan liiaksi, mutta showmiehenä Monroe on armoitettu. Vanha, laiha ukko pyöritti mikkiä kuin kaksikymppinen. Lisäksi Elastinen, The Soundsin Maja Ivarsson ja von Hertzenin Mikko järjestivät synttäriyllätyksen lavalla Monroelle.
Lauantaina hämmennystä aiheutti Jenni Vartiaisen jumpperipuku, joka kuulemma esti eräältä kollegalta katselunautinnon. Mutta oli asu mikä hyvänsä, Vartiaisesta on tullut aivan jeesuksen iso tähti sarallaan. Jos Vartianen laulaisi englanniksi, en pysty löytämään syytä, miksei hän kolkuttelisi kansainvälisten listojen hyviä sijoja. Keikkaa en tosin tarkasti katsonut, mutta yleisöä katsoessa sen voi kohtalaisen varmasti todeta päteväksi popkeikaksi.
DJ Shadow’n visuaalisuuteen luottavan keikan aikana ryhdyin tekemään kiertohaastattelua. Kysymyksenä oli:
”Mikä tässä oikein kiehtoo?”
En ole koskaan nimittäin päässyt DJ Shadown musiikista kärryille. Vastauksiakin kysymykseen saatiin:
”En tiedä.”
”Hmm, vaikea sanoa.”
”En tiedä, mutta tietäisin, jos olisin syönyt essoja.”
”No tää toimii!”
Asia jäi mysteeriksi.
Samuli Putron sen sijaan käsitän ja hienosti Putron sympaattiset sävelet toimivat kauniissa kelissä. Säästä täytyy sen verran tähän väliin sanoa muutenkin, että esimerkiksi viime vuoteen verrattuna aurinko helli käsittämättömän suloisesti festivaalikansaa. Sunnuntaina vähän ripsi, mutta muutoin Samuli Putron lyriikkaan vastattiin:
”Tulkoon kesä Törnävänsaareen.”
Ja kesä tuli.
Putro oli kuten Putro aina on. Sympaattinen, välispiikeissään hupaisa, liikkeiltään ylitsevuotavan dramaattinen ja musiikiltaan verrattoman miellyttävä.
Pendulumin Ben Mount
Sitten oli Pendulum. Otetaan Pendulumin vastapariksi vaikkapa The Vaccines. Pendulumin musiikki on kurasontaa ja The Vaccinesin musiikki upeaa, mutta kumpaahan Provinssissa seurattiin suuremmalla mielihalulla?
Pendulum veti käsittämättömän ihmismassan päälavan eteen ja hyppyytti porukkaa jumputuksellaan kiitettävästi. Musiikista – jonka tyhjänpäiväisyyteen en tässä ajan- ja tilanpuutteen takia lähde ottamaan kantaa – huolimatta keikkaa täytyy pitää menestyksenä, sillä ihmisillä oli selkeästi kivaa.
Sunnuntain päälavan meiningit aloitti Scandinavian Music Group. Yhtye oli sympaattinen eikä ihan täysin kotonaan valtavalla lavalla. Mutta Kokkosen siskokset lauloivat kauniisti ja katsoivat toisiaan silmiin luikautellessaan harmonisia stemmoja, enkä oikein osannut olla keikasta pitämättä.
Jukka Pojan & Sound Explosion Bandin keikan myötä voidaan viimeistään todeta, että suomalainen reggaemusiikki on iso juttu. Kuka olisi muutamia vuosia sitten uskonut, että villahousumusiikki täyttää Suomen suurimpiin kuuluvan festivaalin päälavan näin tehokkaasti?
Sitten Volbeat soitti päälavalla toistakymmentä kertaa saman kappaleen ja tylsistyin.
Volbeatin Michael Poulsen
X-Stagella Uusi Fantasia oli väärässä paikassa väärään aikaan. Bändin musiikki on kerrassaan hienoa, mutta se vaatii areenakseen jotain muuta kuin pohjanmaalaisen teltan päiväsaikaan. Freeman oli rock!
Viimeinen ja satatuhatta kertaa kaikkia muita odotetumpi System of a Down veti keikan niin suurelle yleisömassalle, etten kovin läheltä tätä spektaakkelia päässyt näkemään. Sen mitä ehdin kuulla ja minkä kilometrin päästä pystyin näkemään, oli odotetun massiivista esiintymistä.
Keikka alkoi ilman spiikkauksia tai muita lämmittelyjä siten, että soittimet alkoivat möyrytä ja valkoinen verho valahti alas paljastaen yhtyeen. Kymmenettuhannet ihmiset heiluttivat nyrkkejään ja tekivät ihan mitä käskettiin, kun hittejä tuli liukuhihnalta. He tekivät sen progen tahdissa pohjanmaalla. Erikoinen lause. Jotain erityistä tuossa yhtyeessä täytyy siis olla.
System of a Downin Shavo Odadjian
Anton Vanha-Majamaa rankkasi ennakkoesittelyssään Provinssirockin seiskan arvoiseksi. Ruuhkaisuudesta ja paikoin tylsistä bändeistä sekä The Vaccinesin huonosta vastaanotosta huolimatta korotan arvosanaa plussan verran. Olihan sääkin hyvä.
Ensi kesään!