Suomessa on punkkarillakin kivaa – ainakin kun vertaa Valko-Venäjään

Kuva: Anna Brotkin

Anna Brotkin vieraili Vilna Music Week -tapahtumassa, jossa toimittajat ja muut musiikkisäätäjät verkostoituivat ja kuuntelivat liettualaisia bändejä. Erään valkovenäläisen keikkabuukkaajan kertoma tarina sai toimittajan miettimään, että Suomessa on sentään on aika lupsakkaa.

Teksti ja kuvat: Anna Brotkin (pääkuvassa Markus Palabenka)

Vilna Music Week
Vilja, Liettua
6.–7.9.2013

Vilna Music Week -tapahtuman järjestäjät ovat kutsuneet kourallisen musiikkitoimittajia, managereja, levy-yhtiöiden edustajia ja keikkabuukkaajia kolmeksi päiväksi Vilnaan syömään, juomaan ja kuuntelemaan liettualaisia bändejä. Ensimmäisenä iltana ei harrasteta jälkimmäistä ollenkaan vaan ajetaan keskelle metsää liettualaisen pokerinpelaaja Tony G:n perustamaan resorttiin, ”to have a party”. Jos Suomessa olisi Nurmijärven perukoilla Kimi Räikkönen Resort, mitäköhän siitäkin tulisi?

Jaan talon Pink Floyd –manageri Peter Jennerin kanssa, enkä tietysti tunnista miestä ennen pikaista googlausta. Sitä ennen ehdin kysäistä, onko hän mahdollisesti myös toimittaja. Onneksi äiti on opettanut, että aina ei voi voittaa.

Nopeasti käy ilmi, että suomalaiset niputetaan samaan musiikkimenestyjien kategoriaan ruotsalaisten kanssa. Turkkilainen keikkabuukkaaja ylistää suomalaista musiikkivientiä ja sanoo diggailevansa Rubikia, Kimmo Pohjolaa ja French Filmsiä. Miehen mielestä ero Baltian maihin on valtava, ja syy on hänelle ilmeinen: suomalaisia bändejä on ollut kansainvälisillä vesillä jo Hanoi Rocksista lähtien, ja täällä tehdään töitä kansainvälistymisen eteen. Kaikki ovat kuulleet The Rasmuksesta ja Nightwishistä (kyllä, nämä kaksi bändiä mainitaan aina tällaisissa keskusteluissa ensimmäisten viiden minuutin aikana). Mutta kukaan ei ole kuullut Baltian maiden bändeistä. Vai onko?

Alina Orlova.
Alina Orlova.

Suomessa Ewert and the Two Dragons aiheutti taannoin jonkinlaista liikehdintää. Samoin Iiris, Viron oma Björk, joka käväisi Tavastiallakin. Ewert and the Two Dragonsin ensiksi signanneen latvialaisen I Love You Recordsin omistaja sanoo muistavansa vieläkin, että Rumba kirjoitti bändistä ensimmäisten joukossa Suomessa. Minäkin muistan. Pian sen jälkeen bändi tuntui olevan kerran viikossa Helsingissä keikalla. Sittemmin Warner otti heidät hoteisiinsa.

Suomessa aina parjataan paikallista musiikkivientiä, mutta liettualaisesta perspektiivistä asiat ovat aika hyvin. Liettualaiset rockbändit? Eipä tule montaa mieleen.

Entisten itäblokin maiden väki puhuu festareilla enemmän politiikkaa kuin musiikkia. Valkovenäläinen buukkaaja kertoo yhdestä maansa suosituimmasta skapunkbändistä nimeltä Lyapis Trubetskoy. Kun bändin laulaja Siarhei Mikhalok avasi haastattelussa suunsa ja sanoi yhden poikkipuolisen sanan maan johdosta, laitettiin bändin keikat pannaan. Vankilallakin uhkailtiin. Suomalaisesta lintukotoperspektiivistä asetelma tuntuu oudolta. Mitä bändin pitäisi Suomessa tehdä, jotta Sauli Niinistö kieltäisi sen esiintymiset? Syödä joku elävältä lavalla? Siitäkin saisi ehkä vain raflaavan otsikon iltapäivälehtiin.

Suomalaiset ravaavat Eestissä, Latviassa ja Liettuassa ryyppäämässä halvan viinan perässä, joten ehkä olisi korkea aika siinä sivussa alkaa kuunnella jotain musiikkiakin.

Vilna Music Week pienensi aukkoa omassa balttimusiikin tuntemuksessani. Samaa voin suositella muillekin, ja esimerkiksi Tallinnassa järjestetään vastaava tapahtuma ensi maaliskuussa.

Beissoul.
Beissoul.

Koska noista lähes-naapurimaista tulee paljon hyvää kamaa, tässä poimittuna viikonlopun aikana näkemäni kiinnostavimmat yksilöt. Jos haluat baarikeskusteluissa tehdä vaikutuksen itäeurooppalaisen indien tuntemuksella, aloita näistä:

5. Markas Palubenka
Thom Yorkelta, Antony Hegartylta ja James Blakelta kuulostava liettualainen elektro-indiepoppari laittoi pystyyn vaikuttavan ja tyylikkään lavashown aivan Vilnan keskustassa. Monia muita festarin sooloartisteja vaivannut euroviisuefekti loisti poissaolollaan. Kukaan ei soittanut haitaria!

4. The Perfect Pill
Liettualaisen kitaristi-laulaja Germanas Skorisin ja amerikkalaisen rumpalin Josh McClungin muodostamassa duossa on livenä enemmän seurattavaa kuin kuuden hengen varpaidentuijottelubändissä. Energia tarttui hienosti myös syyskuun kangistamaan yleisöön.

3. Momend
Latvialaista indiefolkrockia samalta indielevy-yhtiöltä, joka löysi Ewert and the Two Dragonsin. Livenä Momend on varsin ilahduttava tuttavuus: biisien rakenteita on jaksettu viilata, ja vaikka samankuuloisia indiebändejä on universumi pullollaan, jotain keskivertoa toimivampaa tässä on. Bändiä tosin vaivaa vähän sama kuin montaa suomalaistakin bändiä: englanninkieliset lyriikat tuppaavat kuulostamaan yläasteansgtisilta, toistensa kaltaisilta ja persoonattomilta. Setti voisi toimia paremmin bändin omalla äidinkielellä.

2. Alina Orlova
Liettualaisartistien tämän hetken ykkönen, Venäjälläkin breikannut Alina Orlova saa jatkuvasti kritiikkiä siitä, että muistuttaa liikaa Regina Spektoria. Uskon, että jos Orlovan hiukset eivät olisi kiharat vaan suorat, vertauksia tehtäisiin Tori Amosiin. Ainekset vieläkin kansainvälisempään läpimurtoon ovat olemassa, mutta ehkä näillä nainen ja piano -markkinoilla on jo liikaa tunkua. Orlovan biisit ovat oivaltavia, leikkisiä ja yhdistävät hienosti lastenlauluja, Itä-Eurooppaa ja klassisia elementtejä. Livenä Orlovan meininki menee kenties liikaa otsa kurtussa -linjalle. Hymyile vähän, Alina!

1. Beissoul
Törmäsin Beissouliin hämärän baarin nurkassa, kun yhtäkkiä nuori kundi ylisuuressa susipaidassa kapusi korokkeella ja alkoi tanssia jonkinlaista mimiikan ja Beyoncén yhdistelmää. Kyseessä on ehkä erikoisin laulusoundi, jota olen hetkeen kuullut. Jos sulkee silmänsä, lavalla on Bobby Womackin pojanpoika. Kun avaa silmät, näkee nuoren, kalpeanaamaisen liettualaisen kundin vääntelehtimässä diskopallon alla. Beissoulin laulusoundi jakaa mielipiteitä. Minusta se ei kuulosta ulkoa opetellulta vaan siltä, että nuoren miehen äänihuulissa on oikeasti jotain vikaa. Siis lääketieteellisessä mielessä. Sattuipa vain niin, että tuo vika tuottaa ulos harvinaisen kiinnostavan kuuloista matskua. Jotain todella friikkiähän tässä on: livenä niin outoa, että on pakko tuijottaa suu auki. Toivon, että joku löytää tämän artistin pian, ja tekee kunnon biisejä.