Mötley Crüe The Final Tour
Alice Cooper
Helsinki, Hartwall-areena
18.11.2015
Teksti: Viljami Puustinen, kuvat: Sami Turunen
Suomalaisilla glamrockfaneilla olisi täysi syy vihata Mötley Crüeta. 8. joulukuuta 1984 yhtyeen laulaja Vince Neil kolaroi kännissä autonsa Los Angelesin Redondo Beachilla seurauksin, että kyydissä ollut suomalaisen Hanoi Rocksin brittirumpali Razzle menetti henkensä. Hanoi Rocks ei toipunut Razzlen kuolemasta. Jenkkimenestyksensä kynnyksellä ollut yhtye lopetti samana vuonna, jolloin ilmestyi Mötley Crüen todellinen läpimurtolevy Theatre of Pain (1985).
Kohtalon ivaa tai sattumaa, Mötley Crüesta paisui 80-luvun lopun suurin tukkaheavy-yhtye, siinä missä Hanoi Rocks hiipui alaviitteeksi tyylilajin historiaan. Soraäänistä huolimatta Mötley Crüe nautti ”kultavuosinaan” Suomessa suurta suosiota konsertoiden täällä silloin ainakin kolmasti.
Sukkahousuisten kilpaveljiensä lailla bändi painui 1990-luvulla klubimutiin, kunnes rocktoimittaja Neil Strauss julkaisi 2001 roisin Mötley Crüe -historiikin The Dirt. Kirjan yllättävä suosio sai jäsenet hereille, ja yhtye teki onnistuneen paluun lavoille.
Tänä vuonna Mötley Crüe juhlii 35-vuotista olemassaoloaan lopettamalla. Kaliforniaretkujen ja ainakin Hanoi Rocksin laulajan välit ovat kunnossa, sillä Helsingin Areenan miksauspöydän kupeessa Amerikanshow’ta odotteli Michael Monroe. Ehkä Monroen läsnäolon syy oli illan kakkosesiintyjä, tukkaheavyn pioneeri Alice Cooper. Vanhan liiton Cooper-fanina tunnettu Monroe pysyi tällä kertaa yleisön puolella, mies kun on ollut tapana nähdä Cooperin vieraana tämän edellisillä Suomen-keikoilla. Viimeksi tämän kesän Tuskassa. Lämmittelijä tai ei, Alice Cooper esitti tutun kauhushow’nsa giljotiineineen. Mitään uutta esitys ei tarjonnut vaikkapa Suvilahden pääesiintyjäpestiin verrattuna.
Eikä mitään uutta antaneet Mötley Crüen jäähyväiset. Jos sellaista kukaan kaipasikaan: Pasilan kiekkohalliin oltiin tultu kuulemaan Looks That Kill, Live Wire, Kickstart My Heart ja Home Sweet Home. Juhlatehoa kasvatettiin Rammstein-tyyliin tulilieskoilla, savukoneen rääkkäyksellä ja iloräjähteillä. Bassotaiteilija Nikki Sixx villitsi yleisöä käyttelemällä liekinheitintä.
Musiikillisesti Mötley Crüe on kiukkuista purkkaheavyä, mutta rockbändinä se on täydellinen. Kukin soittaja on oma sarjakuvamainen superhahmonsa, jokainen tekee elämäntyötään sydämellä. Mötley Crüen keikalla on hauskaa, tytöt syövät purkkaa, ilmassa haisee ruuti ja bensa. Mitä muuta rockbändiltä voi vaatia? Hyvästi Mötley Crüe, eläköön tukkaheavy!
