Pekka Virtanen vieraili Englannissa tarkastamassa pienen mutta virkeän In the Woods -festivaalin tarjontaa.
Teksti ja kuvat: Pekka Virtanen
Pari viikon pituisella matkalla Brittein saarilla ehtii vierailla monessa kuuluisassa musiikkimekassa. Yksi sellainen voi olla vaikkapa Sheffieldin Leadmill, joka on useammankin kerran valittu Britannian parhaaksi elävän musiikin areenaksi, ajoittain jopa maailman kärkikastilaiseksi.
Monet musiikkinimet ovat kiinnittyneet voimakkaasti tiettyihin paikkoihin kuten Pulp Leadmilliin tai Beatles Liverpoolin Cavern Clubiin, jossa yhtye muuten esiintyi lähes 300 kertaa ja tätä kirjoitettaessa viimeisen kerran tasan 50 vuotta ja 50 päivää sitten. Oikeastaan riemukkainta on unohtaa kuuluisuuden ja median nostattamat nimet ja astua ilman ennakkoluuloja musiikkitapahtumien virtaan. Ja olivathan Pulp tai Beatlesit aikoinaan tavallaan indietä.
Loisteliaita musiikkihetkiä löytyy syrjäisistäkin pubeista ja klubeista, ja vaatimattomimmillaankin tilanne-, paikka-, bizarre-, atmosfääri- ja muut mittarit mukaan luettuna harvoin missään on ihan turhaan tullut käytyä. Esimerkiksi Manchesterin, Tukholman tai Barcelonan pintaykkösklubien taannoin nopeasti aistitut tunnelmat täyteenahtamisen, shampanjapröystäilyn tai hinnakkuuden myötä ovat vain vahvistaneet pienen ja kauniin merkitystä.
Ison ja pienen vertailua voi tehdä myös musiikkifestivaalien saralla. Brittein saarilla isoista ja kuuluisista ovat esimerkkinä Isle of Wight Festival tai enemmän indiemusiikin suunnassa Glastonbury, Leeds tai Bestival. Kaikki edelliset ovat arvostettuja tapahtumia, mutta esimerkiksi TimeOn-lehden rankinglistan top10-joukkoon kuuluu pienehkö Kentissä pidettävä musiikkifestivaali, jonka tapaisia kesän aikana pidetään vähän joka puolella saarivaltakuntaa.
Elo- ja syyskuun vaihteeseen sijoittuu tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa järjestetty In the Woods, indiemusiikkiin keskittyvä festivaali. Pienestä tuttujen kesken järjestetystä musiikkitapahtumasta on kehkeytynyt runsaan tuhannen ihmisen rento ja aina loppuunmyyty viikonloppu.
Lontoosta tunnin ajomatkan päässä sijaitseva metsikkö, ”place in the middle of nowhere”, käsittää kaksi isompaa musiikkilavaa, mutta niiden lisäksi tapahtumaan sisältyy paljon muuta ohjelmaa.
Suomessa on kyllä totuttu musiikkifestivaalien, tanssilavojen ja juhannusjuhlien metsätaustoihin, mutta englantilaisittain jo itsestään luontoon liittyvää eksotiikkaa väritti eri puolelle metsää sijoitetut visuaaliset ja tapahtumalliset kattaukset.
Omat ruuat ja juomat saa tuoda mukanaan, mutta järjestäjien toimesta purtavaa ja juotavaa löytyy myös. Niitä ei ole tuputtamassa suuret yritykset, vaan pääosassa ovat paikalliset toimijat lähialueen olutpanimoa myöten. Suomesta tuttua viranomaisten synnyttämää tiukkapipoista ja ahdistavaa alkoholiestoisuutta ei näkynyt missään, eikä toisaalta brittien osaamaa örveltämistäkään. Elokuva-, teatteri-, runo- ja taideproggiksia löytyy ohesta myös, ja tietenkin aamun sarastukseen saakka palava kokko.
Koko tapahtuman taustalla on lontoolainen yhtye Laurel Collective. Aikasemmasta poiketen tänä vuonna esiintyjälistaa ei julkistettu kuin vasta viime metreillä, ja ”pääesiintyjä” Ghostpoet nimettiin vasta paikan päällä. Lontoolaisen rennon räppärin Obaro Ejimiwen myötä paikalla ollut festivaalikansa siirtyi ”hiljaiseen diskoon”, jossa musiikki ei lähtenyt metsään korvakuulokkeita kauemmaksi.
Noin kolmenkymmenen esiintyjän festivaalissa oli mukana sellaisia nimiä kun Drenge, Findlay, Young Fathers, Kwabs, Fimber Bravo ja Maxixe. Indiemusiikkiin keskittyvässä festivaalista voi sanoa, että lähes tuntemattomasta esiintyjäkaartista huolimatta tai ehkä sen takia lehdistön ja kävijöiden kehuma tapahtuma ei jättänyt ketään kylmäksi.
Mikäli metsäfestivaali alkoi kiinnostaa, vuoden 2012 tapahtuman tunnelmia voi katsoa myös videomuodossa.