11- ja 12-vuotiaiden teinikundien versiot Rushista ja Black Sabbathista saavat iäkkäämmätkin soittajat kateellisiksi

Teinipoikien versiot rockin klassikoista ovat "ihan kohtalaisen" kovia.

Useimmat 11- ja 12-vuotiaat lähinnä pohtivat, leikkivätkö he poliisia vai rosvoa.

Sitten on Under the Radar -niminen bändi Memphisistä, jossa soittavat 11-vuotias basisti Matt Ireland, samanikäinen kitaristi Zeke Yarbro sekä yhtyeen ikänestori rumpali Ryan Halcomb, joka on peräti 12-vuotias.

Bändin esikuvina toimivat Eddie Van Halenin ja Geddy Leen kaltaiset soittajat. Ihan mistään pikkupoikien kömpelöstä soittelusta ei ole kyse, sillä bändi heittelee rapeita kolmen tunnin keikkoja, joiden aikana yhtye vetelee esimerkiksi Pink Floydin Another Brick in the Wallin, Blue Oyster Cultin Godzillan ja Mountainin Mississippi Queenin kaltaisia kappaleita.

Bändi oli lämppäämässä vähän aikaa takaperin legendaarista Kansas-yhtyettä, ja veti keikan aikana myös Rushin YYZ:n sekä Black Sabbathin War Pigsin, jotka tallentuivat tietenkin videolle.

Ihan kohtalaisen kovat vedot.