1990-luku tulee ryminällä takaisin: kulttimainetta nauttivaa skeittipunkia Suomeen – ja samalla kaksi kotimaisen skenen huippua palaa lavoille!

Skeittipunk ei koskaan kuole!

26.09.2018

Ruotsalainen skedepunk-bändi No Fun At All sekä pitkän tauon jälkeen lavoille palaavat 90-luvun kotimaiset pikapunk-yhtyeet Against It All ja No Way soittavat ensi keväänä kolme yhteiskeikkaa.

Helsingin Tavastialta torstaina 28. maaliskuuta alkava klubikiertue pysähtyy seuraavina iltoina Tampereen Klubilla ja Jyväskylän Lutakossa.

Kaveribändinsä Millencolinin tavoin myös No Fun At All nousi 1990-luvun skatepunk-aallon myötä kansainväliseen kulttisuosioon. Tänä kesänä 10 vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia Grit-albumin myötä julkaissut kokoonpano muistetaan parhaiten melodisen punkrockin klassikkolevyistään No Straight Angles (1994) ja Out of Bounds (1995). Viime kesänä Sideways-festareilla vieraillut No Fun At All soitti edelliset klubikeikkansa Suomessa 20 vuotta sitten.

Tulevilla Suomen-keikoilla nähdään harvinaislaatuiset lämmittelijät, kun Kiuruvedellä perustettu Against It All soittaa ensimmäiset keikkansa sitten vuoden 2006, ja Keminmaalla aloittaneelle No Way’lle keikkataukoa on kertynyt peräti 20 vuotta. Molemmat kokoonpanot olivat 90-luvulla Suomen tunnetuimpia skatepunk-bändejä, ja kumpikin yhtye julkaisi urallaan yhden studioalbumin. Against It All’in Blank ilmestyi vuonna 1996 ja No Way’n Noway, Man vuonna 1999.

Lisää luettavaa