22-Pistepirkkojen PK Keräsen ja Leija Lautamajan ensimmäinen yhteisjulkaisu on silkkaa magiaa – kuuntele täältä

Kappale julki.

19.06.2022

Tänään 17. kesäkuuta julkaistu Out Tonight on PK Keräsen ja Leija Lautamajan ensimmäinen yhteisjulkaisu. Yhteistyö alkoi PK Keräsen ideasta kesällä 2020.

”Mulla oli unelma soittaa haitaristin kanssa. Halusin kehittää soolosointiani omanlaisekseen verrattuna Pistepirkkoihin. 22-Pistepirkossa ei ole haitaria. Pyysin tutuilta suosituksia ja kaikki sanoivat, että mun pitäisi soittaa Leijalle”, Keränen sanoo.

”Ensinuoteista asti yhteissoitto tuntui luontevalta. Se oli hämmentävää. Tuntui kuin olisi palannut kotiin. Tuli sellainen olo kuin teininä ekoissa bändeissä, kun meni vaan vaistojen varassa”, Lautamaja kertoo.

Jo kolmen viikon kuluttua ensitapaamisesta kaksikko oli ensimmäisellä yhteiskeikallaan Helsingin Juttutuvassa. Rämärokin, Keräsen tunteellisten pop-sävellysten sekä persoonallisten instrumentalistien soitinten yhdistelmä loi ravintolaan vuoroin riehakkaan, vuoroin maagisen tunnelman.

”Tavoitteeni on, että tästä tulee Pistepirkkojen lisäksi mun toinen työpaikka ja olen vakuuttunut, että niin siinä tulee käymään”, PK Keränen jatkaa.

PK Keränen ja Leija Lautamaja säveltävät uutta ohjelmistoa yhdessä ja keikkailevat säännöllisesti. Lisää duon kappaleita julkaistaan myöhemmin.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa