22 vuotta siihen meni, mutta tässä se nyt viimein on: legendaarisen My Bloody Valentinen uusi albumi!

Musiikkifanit ympäri maailman saivat viimein luvan itkeä ilonkyyneleitä viime yönä, sillä maineikkaan irlantilaisyhtyeen seuraaja vuoden 1991 Loveless-albumille on nyt vihdoinkin julkaistu.

Kuva: mybloodyvalentine.org

Vuosien spekulointi ja turhien toiveiden elättely on viimein päättynyt. Legendaarinen shoegaze-yhtye My Bloody Valentine julkaisi Suomen aikaa viime yönä uuden studioalbumin, joka on samalla ensimmäinen levyllinen uutta materiaalia sitten vuoden vuoden 1991 Loveless-klassikkoalbumin.

Yhtyeen johtohahmo Kevin Shields kertoi viime sunnuntaina Lontoossa bändin keikkaa katsoneelle yleisölle, että uusi levy saatetaan julkaista ”ehkä seuraavan 2-3 päivän” sisällä.

Viikko kului eikä levyä kuulunut tai näkynyt, jolloin moni huokaisi jälleen pettymyksestä.

Myöhään eilen illalla alkoi kuitenkin tapahtumaan, kun bändi ilmoitti Facebook-sivuillaan, että he aikovat kuluvan illan aikana käynnistää uudet viralliset verkkosivunsa, joilla levy julkaistaisiin.

Yöllä nettisivu mybloodyvalentine.org sitten aukesi, mutta sivusto meni nopeasti jumiin tuhansien fanien tukkiessa liikenteen. Nyt sivusto on jälleen toiminnassa.

Bändin uusi albumi on saanut ytimekkäästi nimen mbv. Levyn voi hankkia omakseen nettisivuilta kolmessa eri formaatissa: vinyyli + cd + download -pakettina, cd + download -pakettina tai pelkkänä digitaalisena latauksena.

mbv-albumin biisilista näyttää tältä:

1. She Found Now
2. Only Tomorrow
3. Who Sees You
4. Is This and Yes
5. If I Am
6. New You
7. In Another Way
8. Nothing Is
9. Wonder 2

Kuuntele alta avausbiisi She Found Now: