25 vuotta Rauli Somerjoen kuolemasta – viisi syytä, miksi Badding oli jättiläinen

14.01.2012

Lepää rauhassa, Rauli Somerjoki. Suomen musiikkihistorian hienoimpiin tulkitsijoihin kuuluva artisti menehtyi 14. tammikuuta 1987.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Wikimedia Commons

Rauli Somerjoen monivaiheinen ja tuskainen taival päättyi päivälleen 25 vuotta sitten. Alkoholiongelmasta kärsinyt taiteilija löydettiin kuolleena kotoaan Helsingin Kalliossa. 1970-luvun hiljaisen vaiheen jälkeen uuteen suosioon 1980-luvulla kohonnut laulajasuuruus tehtaili viime vuosinaan useita suomirockin kaanoniin laskettavia julkaisuja, mutta ei koskaan tullut sinuiksi julkisuuden, arkielämän ja itsensä kanssa. Somerjoki oli esittänyt viimeisen konserttinsa muutamaa viikkoa aiemmin Seinäjoella. Keikan kohokohtana kuultiin tilanteeseen sopivasti Pilvet karkaa, niin minäkin.

Demonstroimme nyt Somerjoen suuruutta viiden havaintoesimerkin verran:

1. Badding kestää vertailua kenen tahansa Suomi-ikonin kanssa

Näin voidaan todeta, kun verrataan vaikkapa Baddingin ja Olavi Virran tai Baddingin ja Tapio Rautavaaran versioita samoista sävellyksistä. Virta ja Somerjoki esittivät molemmat esimerkiksi ikivihreän Glendoran (Ikkunaprinssi/Ikkunaprinsessa) ja Rautavaara sekä Badding coveroivat Johnny Cashin I Walk the Linen. Jälkimmäisestä ei löydy Baddingin versiota netistä, joten siinä joudutte luottamaan kirjoittajan sanaan.

Olavi Virta: Ikkunaprinssi (1957)

Rauli Somerjoki: Ikkunaprinsessa (1982)

2. Badding pystyi kilpailemaan Elviksen kanssa

Mennään edellisestä kohdasta vielä harppaus eteenpäin. Somerjoki oli tunnetusti suuri Elvis-diggari ja perusti rock-repertuaarinsa kunkun imitoimiselle. Mutta kuinkas kävikään, kun ujo somerolainen alkoi tulkita samoja slovareita kuin Elvis? Siinä oppipoika pystyi muitta mutkitta katsomaan mestaria silmiin.

Elvis Presley: Early Morning Rain (1972)

Rauli Somerjoki: Aamuöiseen sateeseen (1975)

Elvis Presley: Surrender (1961)

Rauli Somerjoki: Surrender – Antaudu, rakkain! (1974)

3. Badding oli huikea säveltäjä

Paratiisi ja Tähdet, tähdet ovat tietenkin omassa luokassaan, mutta alla on pari biisiä lisää, joista kuka tahansa iskelmäartisti (tai miksei popparikin) olisi ikuisesti kiitollinen:

Kuihtuu kesäinen maa (1982)

Valot (1971)

Suon kulkija (1985)

Ilta-aurinko (1985)

4. Badding oli kaikkien aikojen kovin tulkitsemaan Unto Monosta

Tehkää tietä, Reijo Taipale, Esko Rahkonen, Henry Theel ja muut. Vasta Somerjoen käsittelyssä Suomen virallisen iskelmäsäveltäjän tuotanto saa arvoisensa hehkun. Todistusaineiston voi tarkastaa alta.

Yön hiljaisuudessa (1983)

Illan varjoon himmeään (1985)

5. Baddingin jälki suomalaiseen populaarimusiikkiin on valtava

Tällaista voi päätellä jo viidessä minuutissa löydetyn Baddingin sävellysten cover-armadan perusteella:

Ville Valo & Agents: Paratiisi

Larharyhmä: Paratiisi

Sakari Kuosmanen: Paratiisi

Jani Wickholm: Paratiisi

Malice in Wonderland: Tähdet, tähdet (Stars)

Lassi Valtonen: Valot

Yölintu: Kuihtuu kesäinen maa

Marjo Leinonen & Agents: Kuihtuu kesäinen maa

Kuuntele kaupan päälle länsinaapurin näkemys aiheesta.

Lisää luettavaa