5 syytä, miksi alkuvuoden kuumin räppikeikka on tänään Tavastialla

19.02.2016

Stormzy esiintyy tulevana yönä Tavastialla. Myös Flow’hun kiinnitetty 22-vuotias lontoolais-mc on kuuminta, mitä tällä hetkellä voi kuvitella – tässä viisi syytä siihen.



1. Grimen kuumuus

Lontoon katujen soundi on rymissyt Suomeenkin viimein todenteolla. Nuoret ja vihaiset sylkijät ratsastavat Englannin bassovoittoisen konemusiikin perinteistä ammentavilla taustoilla. Amerikkalaisen räpin parissa varttuneiden korviin soundi voi kuulostaa eksoottiselta ja päällekäyvältä, mutta kiehtovalta. Mistään uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, ja suomalaissakin räpissä grimevaikutteita on kuultu. Oli miten oli, grime on nyt kuumempaa kamaa kuin Atlantin takaa tuleva trap tai muut rapjohdannaiset.

2. 
Nuorison nälkäisyys

Grimen konkarit, kuten Wiley tai viime viikolla Suomessa nähty Skepta, ovat vasta reiluja kolmekymppisiä, joten ehtivät hyvin nauttia uurtamansa uran kantamista hedelmistä. Vaikka grimenuoriso katselisikin veteraaneja ylöspäin, armoa ei tunneta. Nälkäisillä nuorilla on työkalupakkinaan grimen historia, ja oikeissa – kuten Stormzyn – käsissä ruuvia kierretään edeltäjiä tiukemmalle.

3. 
Tulikokeesta selviäminen

Nuoret nousukkaat eivät tosin saa mitään ilmaiseksi. Genren suosion takia kilpailu on luonnollisesti kovempaa ja haasteita heitellään niin Youtubessa, Twitterissä kuin Snapchatissä. Parkkipaikoilla heitetyt freestylet on tuotu nettiin ja makutuomarien määrä on kasvanut moninkertaisesti. Stormzyn Shut Up on malliesimerkki tästä; vastataan muiden mc:iden piikkeihin iskemällä jauhot suuhun 25 miljoonan katselukerran edestä.


4. 
Stormzy on kadut

Adidaksen tracksuit on pukukoodi, vaikka kutsu kävisi Jools Hollandin vieraaksi. Julkaisut ovat lähinnä käsivaralla kuvattuja Youtube-videoita, joissa syljetään lyyristä tulta ja hengaillaan kavereiden kanssa betonikolossien varjoissa. Know Me Fromiin Stormzy kuvautti ammattimaisesti editoidun HD-videon, mutta näytti sille roskakoria koska ei tunnistanut itseään siitä. Ainakin toistaiseksi Stormzy edustaa näitä katuja, eikä hänellä ole kiire pois sieltä. Luvassa ei ole elämää suurempaa egoilua, vaan yleisön tasolla hikoilua.


5. 
”State your name, cuz”

Jo mainitun, Stormzy-klassikoksi kovaa vauhtia kasvavan, Shut Upin lisäksi 22-vuotiaalla lontoolaisella on jo kourallinen muitakin crowdmovereita – ja muiden grimeklassikoiden taustoja häpeilemättä omiin freestylelahjoihinsa yhdistämällä ilta voi tuoda tullessaan mitä tahansa. 


Stormzy (UK)

Perjantai 19.2.2016 Helsinki, Tavastia

Showtime 1.30 

Liput 22 €




Lisää luettavaa