Abreu pyytää armahdusta ja kosketusta

Uutta Abreuta.

Tero Ahonen

Abreu vaikuttaisi jossain määrin löytäneen uuden vaihteen elämässään. Uusi single 20 Ave Mariaa jatkaa ainakin ajantasolla siitä, mihin edellinen Lusikat-kappale jäi. Tuolloin laulaja lauloi erosta.

Nytkin parisuhteessa on ongelmia, jonka kosketus voisi paikata. Tosin, jo koronavuoden takia kosketuksen merkitys on niin biisin sanomassa kuin elämässä yleensäkin monimerkityksellinen.

Biisit ovat jossain määrin myös musiikillisesti yhtenäisiä, muttei samasta puusta. Akustiset kitarat luovat omat kuvionsa, biitti kulkee eteenpäin. Laulaja kertoo tarinansa ja kuulija sen mukisematta kuuntelee. Kokonaisuus on toimiva.

Laulaja lupailee, että uutta musiikkia on tehty täydellä teholla. Taikoja on tapahtunut, sillä 20 Ave Mariaa on Abreun tuotannon helmiä.

Katso Kaverikarimin ohjaama video alta.