Ahkerasti läpi kesän keikkaileva Bee julkaisi viimeisen singlen tulevalta albumiltaan

Been kakkosalbumi saa julkaisunsa syksyllä.

30.05.2025

Radio- ja Spotifylistojen kärkisijoille viime vuosien aikana noussut Bee on julkaissut uuden singlen.

Voimabiisiksikin luonnehdittu Vihaajat vihaa on samalla viimeinen sinkku myöhemmin syksyllä ilmestyvältä kakkosalbumilta, jolta on saatu kuulla aiemmin kappaleet Maljapuhe, Pysyvää, Ilmaa sekä Ei me kuolla kuitenkaan. Albumin tuottajana toimivat Danitello sekä myös Been livebändissä soittavat Severi Seppänen ja Walter Willamo.

Kevätkiertueensa juuri päättänyt Bee jatkaa tiivistä keikkailuaan myös kesällä, jonka aikana artisti nähdään muun muassa Ruisrockissa, Ilosaarirockissa ja Tammerfesteilla. Tarkka kiertueaikataulu on nähtävissä oheisen biisilinkin alta.

31.5. Siili Bar & Terrace, Kankaanpää
31.5. Out of School, Karin Kampus, Rauma
13.6. Karjalasta Kajahtaa, Taipalsaaren Kirkonranta
14.6. Varjofestivaali, Oulu
21.6. Power Park Juhannus, Härmä
26.6. Iskelmä Festivaali, Himos
27.6. Kuopio Wine Festival, Kuopio
28.6. Playa Del Raision Beach Party, Raisio
5.7. HarjuFest, Kirkkoharju, Kangasala
6.7. Ruisrock, Turku
11.7. Suomipop Festivaali, Jyväskylä
12.7. Suomipop Festivaali, Oulu
18.7. Ilosaarirock, Joensuu
19.7. Tammerfest, Tampere
25.7. Headland, Lahti
1.8. Samppalinna, Turku
16.8. Friends & Music, Salo
16.8. Tapiola Festivaali, Espoo
23.8. Sunset Festival, Rauma
30.8. Sunfest, Naantali