Australialainen Airbourne saapuu pian Suomeen levittämään AC/DC-henkisen hardrockin ilosanomaa. Bändin perustaneet O’Keeffen veljekset, kitaristi-laulaja Joel ja rumpali Ryan, kertoivat Amsterdamissa toisen albuminsa tekemisestä.
Teksti ja kuva: Markus Laakso
Airbourne on äänittänyt molemmat albuminsa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 8. päivänä julkaistava uutukainen No Guts. No Glory. tarttui nauhalle muun muassa Disturbedin, 3 Doors Downin ja Machine Headin kanssa työskennelleen tuottajan Johnny K:n Groovemaster-studiossa. Siellä bändi myös bunkkasi levynteon ajan.
”Minä ja Joel nukuimme äänityshuoneessa, Roads (kitaristi) vahvarihuoneessa ja Street (basisti) biljardipöydän vieressä. Se oli kuin makuuhuoneessa äänittämistä, kirjaimellisesti”, rumpali Ryan O’Keeffe kertoo.
”Asetelma oli paras mahdollinen. Kun äänitimme Runnin’ Wild -debyyttiä L.A.:ssa vuonna 2007, puolet ajasta tärväytyi studiolle ajaessa. Meillä ei ollut nyt sovittua aikataulua, vaan heräsimme, söimme aamupalan ja aloimme rockata.”
”Jos kuuntelet levyä tarkkaan, voit kuulla yhdessä biisissä katuporan äänen: di-di-di-di-di-di-di!” Joel huomauttaa perään.
”Siksi pidämmekin levystä: se on elävä ja hengittävä. Saatoin potkaista pubireissun jälkeen vahingossa rumpumikin paikoiltaan, ja siinäpä sitten pähkäilit, missä asennossa se oli ollut. Johnny ihmetteli aamulla rumpucheckissä, että ’oletko muuttanut snaremikin paikkaa, mate, kun soundi on ihan erilainen kuin eilen?’. Mutta koska se potki silti persettä, sillä mentiin.”
Bändi taltioi levynsä vanhan koulukunnan tyyliin: nelikko soittaa samaan aikaan samassa huoneessa. Jos joltain katkeaa kieli tai kapula, ottoa ei hylätä, jos fiilis on kohdallaan. Yksityiskohtia voi viilailla jälkikäteenkin.
”Kun katsoo The Whon Keith Moonin mäiskivän täysillä rumpuja ja Pete Townshendin hakkaavan kitaraansa vitun kovaa, se on voimaa! Raakaa voimaa. Se on se juttu. En ole kaksinen kitaristi, mutta rakastan kitaran louhimista. Isoja avosointuja ja simppeleitä biittejä täydellä teholla.”
”Kurkistamme aina ennen keikkaa yleisöä vahvistinläjän takaa. Ihmiset odottavat, taputtavat käsiään ja ilmassa on jännitettä. Sitten tuuppaaa piuhan kiinni kitaraan ja lyö ensimmäisen soinnut: Roargh! Mitkään taikasienet eivät pärjää sille fiilikselle. Ikään kuin yleisö olisi jättimäinen amfetamiiniruisku, joka iskeytyy suoraan palleaan. Yeah! Bang! Se on se juttu, mitä rakastan rock’n’rollissa”, Joel herkistelee.
Airbourne Helsingin Nosturissa 17.3. ja Tampereen Klubilla 18.3. | Lue koko haastattelu Rumbasta 3/10.