Teini-pää julkaisi alkuvuodesta Maailma kyllä odottaa -debyyttialbuminsa, jota ei Rumbassa ole ylistetty tarpeeksi (podcastissamme kyllä). Nössöpunkiksi musiikkian kutsuvan yhtyeen kappaleissa altsurock, garagepunk ja powerpop paiskaavat kättä. Levyltä löytyvä Tähdet tähdet -kappale edustaa sitä kaikkein tarttuvinta laitaa: Tämän melankolisilla kitaraliideillä kuorrutetun kaihoisan powerpop-kipaleen kertsi on varsinainen leka! Vaihtoehtoisessa maailmassa se olisi tulevien kesäöiden hittibiisi.
Kappaleelle on kuvattu Frans Nybackan toimesta musiikkivideo, joka saa ensiesityksensä Rumban sivuilla nyt. Musiikkivideolla yhtye matkustaa keikalle kaukaiselle planeetalle. Eskapistisessa ajatusleikissä paetaan maailman synkkyyttä toiseen todellisuuteen, missä kaikki on paremmin. Konseptista, lavastuksesta ja puvustuksesta vastasi Johanna Järvinen ja maskeerauksesta Kiraz Koçak. Katso video alta.
Muistutellaanpa tässä vielä, että Teini-pään levynjulkkareita vietetään tänä lauantaina 7.5. Helsingin Kuudes linja -klubilla. Mukana juhlakalun lisäksi punkpiirien haipatuin akti Tiikeri sekä Kristiina.