Aivovuodon Utopia sessiot tarjoilee korkealuokkaista suomiräppiä

Aivovuodolta uusi ep.

29.03.2019

Aivovuoto julkaisi kaksi vuotta sitten Dötöx-albumin, joka oli helposti vuoden parhaimpia rap-julkaisuja. Sittemmin Aivovuoto on pitänyt julkaisujen suhteen vähän hiljaisempaa volyymia, mutta se muuttuu Utopia sessiot -ep:n myötä.

Utopia sessiot sisältää kuusi kappaletta. Vierailijakaarti on mielenkiintoinen: mukana on samoista sielunmaisemista tutut DJ Kridlokk ja Tuuttimörkö. Nuorempaa kaartia edustavat Yeboyah ja DJ Ibusal. DJ Ibusal tunnetaan myös Gasellien Thube Hefnerinä, joten käytännössä kyseessä on eräänlainen takaisinmaksu: Aivovuoto-solisti Jodarok vieraili Gasellien debyyttialbumilla aikoinaan.

Yeboyah on vielä nouseva nimi, jota on kuultu vierailemassa mielenkiintoisilla suomirap-julkaisuilla myös tätä ennen, kuten Gasellien ja Pesson julkaisuilla.

Aivovuodon edellistä levyä tehtiin yhtyeen omien sanojen mukaan lähes perfektionistismiin viittaavalla tarkkuudella. Sen sijaan Utopia sessiot on tehty rennommin lähestymistavoin. Kappaleita on työstetty kaksi kertaa viikossa ja Jodarokin sanoitukset ovat syntyneet freestylen tuloksena.

Vaikka Utopia sessioilla kuulee Aivovuodon tavaramerkkisoundia, niin tyylit vaihtelevat kappaleelta toiselle. Naavaa on seesteinen, ajan pysäyttävä avauskappale. Heti toisena kappaleena kuullaan jostakin toisesta ulottuvuudesta kumpuavaa aavistuksen vinksahtanutta sirkus-musiikkia. Oonx mä pellellä temppuja esittelevät Tuuttimörkö ja DJ Kridlokk. Mataliin bassoihin upotaan Yeboyahin vierailemalla Et oo käynyt bileis -kappaleella, joka tuo mieleen 00-luvun rnb:tä Timbalandin ollessa kuumimmillaan.

Ep:llä Jodarok on terässä ja viljelee anekdootteja, toisinaan ironiseen sävyyn. Kuolemattomaksi lausahdukseksi voi povata vaikka tätä:

”Meil ollaan kanien kanssa sovittu silleensä, se ei syö mun ruokaa ja mä en seuraa sen vaimon ig:tä.”

Myös Donatella Versacen selkänahasta revitty vaatemateriaali särähtää korvaan hyvällä tuloksella, tietynlaiseen hypekulttuurin kritisointiin pohjautuvalla Sama logo -kappaleella.

Soundtrackilla kuullaan esimerkki suomirap-kertosäkeestä. Jodarok räppää madalletuin äänin ja KVN & Lobo muistuttavat tuotannon puolella, että huilut ovat edelleen in.

”Kaikki ois helvetin hyvin, jos ois varaa elää hetkes”, DJ Ibusal räppää LME-kappaleella, joka päättää ep:n. Kappale voisi yhtä hyvin löytyä Ibusalin Yksin kotona 17 -albumilta, mutta toimii tässäkin kontekstissa. Ibusalin ja Jodarokin tekemisissä on selvää hengenheimolaisuutta.

Tiivistelmänä Utopia sessiot on onnistunut ajankuva, joka tarjoillaan laadukkaan räpin muodossa. Tiedotteella yhtye kertoo, että tarkoituksena oli tallentaa vaikutelmia ja ajatuksia haaveilevan, mutta tuhdisti potkivan musiikin sekaan, ei niinkään työstää konkreettisia ja jäsenneltyjä esseitä. Suoratoistopalveluista voit kuunnella, miten siinä onnistuttiin.

Lisää luettavaa