Alastomuutta! Säälittävän pieniä nakkeja! Luultavasti myös syötäviä makkaroita! Suomessa järjestetään maailman suurin saunafestivaali

Vain Suomessa -jutut, osa sekosimme laskuista.

08.12.2016

Finnish Sauna Festival järjestetään ensi vuonna yhteensä kolmessa eri kaupungissa. Kyllä, saunafestivaali.

Tapahtuman kotisivujen mukaan ”maailman suurin saunafestivaali järjestetään kesällä 2017 Suomen kolmessa kaupungissa. Tapahtumassa yli 40 saunaa, muita saunainnovaatioita, suomalaista perinneruokaa ja päälavalla suomalaiset kärkiartistit. Suurimmaksi osaksi saunoista ja terasseilta suora näköyhteys päälavalle”.

Keikoilla esiintyy CMX:n, Happoradion ja Eveliinan kaltaisia yhtyeitä, joten ihan mistään pilipalifestivaaleista ei ole kyse. Mukana on luonnollisesti myös Popeda, sillä Ukkometso ja kaljaa koneeseen.

Helsngissä taatusti kuumat kekkerit järjestetään 8.-11. kesäkuuta, Turun vuoro on nauttia löylyistä 15.-18. kesäkuuta, ja Jyväskylässä heilutaan alasti 10.-13. elokuuta.

Lippuja on tapahtumasivujen mukaan ”rajoitetusti, muistathan ostaa omasi pian”!

Tapahtuman kotisivuille pääset tästä.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset taas tästä.

Lisää luettavaa