Alienit ovat läsnä Pins.kun tulevalla ep:llä – levynjulkkarikeikka Kuudennella Linjalla

Pins.ku valmistautuu debyytti-ep:nsä julkaisuun.

Singleillä uransa hyvään malliin startannut Pins.ku julkaisee keskiviikkona 2. lokakuuta ensimmäisen ep-levynsä, joka on saanut nimekseen Alien.

Mukana levyllä kuullaan aiemmin julkaistujen kappaleiden lisäksi kolme uutuusbiisiä, joihin lukeutuvat Alien, Maailmanloppu sekä uusi versio aiemmin vain akustisena nähdystä Makuuhuoneessa-kappaleesta. Alien on katsaus lupaavan ja itsenäisen artistin omaan maailmaan, jossa vilisee rumankauniita asioita, isoja kysymyksiä ja sopivasti hämmennystä. Teemoissa Pins.kua kiinnostavat vaikeat ja isot teemat, kuten kertakäyttörakkaus, riippuvuus, mielenterveys, kuolema ja olemassaolo. Esimerkiksi nimikkokappale Alien kertoo Pins.kun mukaan dissosiaatiohäiriöstä.

Ep:n julkaisua juhlistetaan sille pyhitetyllä levynjulkkarikeikalla, joka pidetään perjantaina 18. lokakuuta Kuudennella Linjalla. Mukana lavalla nähdään myös Luukas Oja. Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä. Alienin kappalelista on puolestaan nähtävissä alta.

1. intro
2. alien
3. makuuhuoneessa
4. vihaa mua
5. fuk(u)boi
6. GT feat. Bizi
7. maailmanloppu