Antti Tuiskulta uusi kappale: ”Ihminen on paljon enemmän kuin vain pelkästään selviytyjä”

Antilta uutta!

24.08.2022

Antti Tuisku julkaisee tänä perjantaina uutta musiikkia. Kappaleen nimi on Elämä tuulee beibi.

Biisi on Antin luottotuottaja Jurekin, Kaisa Korhosen ja Kalle Lindrothin kirjoittama.

Tuisku itse kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Kappaleessa on mukana vahva ajatus siitä, ettei meidän tarvitse elämän haastavissa tilanteissa aina vain jaksaa ja selviytyä. Ihminen on paljon enemmän kuin vain pelkästään selviytyjä. Kappale resonoi itselläni vahvasti siksikin, että oma armoton asenne elämää, työtä ja tekemistä kohtaan ajaa minut helposti väsyneeseen melankoliaan. On hienoa julkaista pitkästä aikaa kappale joka kertoo, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin, enkä ole ainoa joka kamppailee aika ajoin syvissä vesissä ja haastavien asioiden kanssa.”

Antti Tuiskun Bailantai-konsertit järjestetään kolmen viikon päästä Helsingin Olympiastadionilla 9. ja 10. syyskuuta. Muut esiintyjät ja aikataulut löydät täältä.

Lisää luettavaa