Apocalyptican Eicca Toppinen ei parin huligaanin pullistelusta hätkähdä – ”Täällä voidaan ihan hyvin”

17.03.2014

Eicca Toppisen uutisoitiin tänään joutuneen pahoinpidellyksi Moskovaan matkalla olleessa junassa. Tavoitimme miehen sähköpostitse.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Ralf Strathmann

Ilta-Sanomat uutisoi tänään Apocalyptican Eicca Toppisen joutuneen pahoinpitelyn uhriksi junamatkalla Moskovaan. Apocalyptican ja Avanti-orkesterin yhteinen kiertue jatkuu Suomen jälkeen Venäjällä ja siirtyy sieltä edelleen Saksaan ja Baltian maihin.

Ilta-Sanomien uutisen mukaan Toppinen sai ”vertavuotavia haavoja”, kun kolme venäläismiestä hyökkäsi hänen kimppuunsa vessajonossa. Uutista on siteeratty myöhemmin useissa medioissa. Sähköpostitse tavoitettu Toppinen toppuuttelee välikohtauksen liiallista paisuttelemista.

”Satuin vain olemaan väärässä paikassa väärällä hetkellä”, Toppinen kirjoittaa.

”Olin mennyt jo nukkumaan, mutta nousin käymään yöjunan vessassa. Jonotin siinä yhden teknikon kanssa, jolloin kolme jalkapallo- tai muuta huligaania kulki ohi. Yksi niistä alkoi yhtäkkiä antamaan iskuja kummallekin meille päähän russian power -huutojen säestämänä.”

Toppinen tuntuu kuitenkin jättäneen jo koko kahakan taakseen. ”Huligaanit rakastavat tappelemista, joten on ihan mahdotonta tietää, mistä juttu lopulta johtui”, hän kertoo.

Omalla Facebook-seinällään Toppinen viestii tuttavapiirilleen, ettei pahoinpitely ollut niin raflaava kuin alkuperäinen uutinen antaa ymmärtää.

”Täällä voidaan jo aivan normisti, ja kiertue jatkuu iloisissa tunnelmissa. Voikaa tekin hyvin”, Toppinen päättää FB-viestinsä.

Lisää luettavaa