Yhdysvaltalaisen punkpop-yhtye Yellowcardin laulaja Ryan Key yhytettiin tällä kertaa piirtämään oma muotokuvansa valokuvaaja Jana Blomqvistin piirrossarjassa.
Kuva yläpuolella: Yellowcard / last.fm, kuva alapuolella: Altpress
Valokuvaaja Jana Blomqvistin sekä hänen apuvoimiensa Tatiana Caciurin ja Joanna Tzortzisin muotokuvasarjan edellisessä osassa omakuvansa pääsi piirtämään Nightwishin Marco Hietala.
Tällä kertaa vuorossa on yhdysvaltalaisen pitkän linjan punkpopryhmä Yellowcardin laulaja-kitaristi Ryan Key.
Vuonna 1997 perustettu Yellowcard on ehtinyt julkaista jo kahdeksan albumia, joista viimeisin Southern Air julkaistiin viime vuonna. Yhtyeen single Ocean Avenue vuodelta 2004 oli aikanaan melkoinen jättihitti. Bändi erottautuu muista voimasointujen iloja nauttivista punkpop-kollegoistaan ainakin siten, että yhtyeen kokoonpanoon kuuluu myös viulisti.
Ryan Keyn piirrossessiosta ei tarkempaa selontekoa tällä kertaa ole, mutta tuosta alapuolelta voi katsoa herran aikaansaannoksen. Mistä tunnistaa aidon punkpopparin? Siitä, että hän käyttää ”rentoja” ja ”letkeitä” sanoja kuten ”rad”.