Azealia Banks avautui urastaan Facebookissa: ”Olen tehnyt räppiä vain maksaakseni laskuni”

Tästä lähtien nainen on pelkästään laulaja - ja Azealia.

26.06.2016

Kuten me kaikki, myös julkisuudenhenkilöt ovat vain ihmisiä. Viime viikolla inhimillistä puolta itsestään vilautti 212-hitistään tuttu rap-artisti Azealia Banks, joka julkaisi Facebookissa perinteisen avautumistilapäivityksen.

Tilapäivityksen mukaan Banks on kyllästynyt räppäämiseen, kokonaiseen rap-skeneen sekä häneen liitettävään raptyttö-persoonaan. Samaan hengenvetoon hän paljastaa, että ryhtyi aikoinaan tekemään rap-musiikkia, sillä hänen haaveilemansa näyttelijan ura ei ottanut tuulta purjeisiinsa.

”Rap on syy, miksi olen omalta polultani täysin hukassa. Olen kyllä tehnyt rapin parissa myös hienoja asioita, mutta ainoastaan siksi, että pystyisin maksaa sillä laskuni”, Banks avautuu.

Tämän seurauksena räppäri haluaa ottaa myös taitelijanimestään Banks-loppuosan pois. Hän kertoo olevansa tästä lähtien pelkkä Azealia, laulaja.

Kaikesta turhautumisesta huolimatta Banks julkaisi reilu kuukausi sitten uuden The Big Big Beat -singlen, jossa sitä räppiä jokseenkin nyt vielä kuitenkin on.

Ehkäpä sillä maksetaan se viimeinen laskupino.

Lisää luettavaa