”Bändiä ei enää ole, kitaristi nussi tyttöystävääni” – tässä lienee ihan hyvä syy laittaa yhtye saman tien telakalle

Draamaa, sitä pitää olla.

27.11.2018

Witchrot-yhtyeellä ei mene hyvin.

Kanadan Torontosta lähtöisin oleva, psykedeelistä doomia pihalle tuuttaava Witchrot julkaisi viime viikolla uuden EP:n. Nyt bändiä pyörittänyt Peter on ilmoittanut laittaneensa koko yhtyeen jäähylle. Syyksi hän kertoo sen, että yhtyeen kitaristi harrasti seksiä hänen tyttöystävänsä kanssa. Peterin omien sanojen mukaan hän ehti olla tyttöystävänsä kanssa yhdessä seitsemän vuotta.

Sattuuhan sitä!

Disclaimerina sanottakoon, että nykyaikana ihan kaikki ei välttämättä ole totta. Esimerkiksi parin viime viikon ajan koko maailma on kohissut tapauksesta, jossa bändi nimeltä Threatin kierteli Eurooppaa nokkahahmonsa Jered Threatinin kanssa. Threatin palkkasi kiertueelleen mukaan sessiomuusikoita ja markkinoi keikkoja videopätkillä keikoistaan. Kävi kuitenkin ilmi, että videopätkät olivat lavastettuja, eikä bändistä ollut kukaan kuullut koskaan mitään.

Elämme postmoderneja aikoja, ystävä hyvä, totuus on tuolla jossain.

Lisää luettavaa