Poliisi epäilee Murphya rattijuopumuksesta, onnettomuuspaikalta pakenemisesta ja metamfetamiinin hallussapidosta. Miten mahtaa käydä suunnitellun kiertueen ja Suomen-keikan.
Kuva: Fullsteam
Goottirock-suuruus Peter Murphy näyttää toilailleen oikein olan takaa. Los Angeles Times kertoo, että Murphy pidätettiin viime lauantaina Glendalen kaupungissa Los Angelesin piirikunnassa, kun laulaja oli törmännyt autollaan edellä ajaneen Mercedesin perään ja paennut onnettomuuspaikalta. Mercedes-kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa.
Viranomaisten mukaan Murphy oli lähtenyt karkuun, mutta sivustakatsoja oli napannut hänen autostaan ja rekisterikilvestään valokuvan ennen kuin muusikko ehti pakoon. Toinen sivustakatsoja seurasi karkulaista autollaan ja tukki tältä tien kunnes poliisi saapui paikalle.
Kun ”hämmentyneen oloinen” Murphy istutettiin poliisiauton kyytiin, poliisit hoksasivat autostaan pussillisen metamfetamiinia. Murphy kieltää, että pussi olisi hänen, mutta poliisi epäilee muusikon yrittäneen tiputtaa mukanaan olleet huumausaineet poliisiautoon.
Saapa nähdä, miten saaga jatkuu ja miten suunnitellun Bauhaus-juhlakiertueen käy. Murphyn on määrä esiintyä Helsingin Tavastialla 12. kesäkuuta.