Beastie Boysin perustajajäsen ja nimen keksijä John Berry on kuollut

21.05.2016

Beastie Boysin yksi neljästä perustajajäsenestä, kitaristi John Berry on kuollut. Kitaristi menehtyi torstaiaamuna kärsittyään pitkään dementiasta, uutisoi Consequences of Sound. Hän oli kuollessaan 52 vuotias.

Kun Beastie Boys aloitti hardcore punk -yhtyeenä vuonna 1980, ryhmään kuului Berryn lisäksi Adam “MCA” Yauch, Michael “Mike D” Diamond ja rumpali Kate Schellenbach. Berry ehti olla äänittämässä ryhmän ensimmäistä Ep:tä Polly Wog Stew ennen kuin lähti yhtyeestä 1981.

Berry oli tärkeässä osassa bändin synnyssä. Beastie Boys aloitti harjoittelunsa hänen asunnoltaan 100th streetillä. Lisäksi Berryn tilalle tullut Adam “Ad-Rock” Horovitz on sanonut Berryn keksineen Beastie Boys -nimen.

Berry jatkoi muusikon uraansa Beastie Boysin jälkeen. Hän kuului muun muassa yhtyeisiin Big Fat Love, Even Worse ja Bourbon Deluxe.

Entinen rumpali Kate Schellenbach jakoi pienen muistokirjoituksen Facebook-seinällään Berryn kunniaksi.

“We are heartbroken hearing the news of the passing of John Berry, the original guitarist and founder of the Beastie Boys. He was a good friend and rabble rouser and if it wasn’t for him, there’d be no Beasties, no Luscious Jackson, no Grand Royal and god knows what else. John brought us all together in his crazy wooden house on the UWS…Rest In Piece friend…”

Alla pätkä vuoden 2012 Rock N Roll Hall of Fame -seremoniasta, missä Yauch muistelee Berryä ja hänen vaikutustaan Beastie Boysiin. Perään rikkinäiseltä pesukoneelta kuulostava Polly Wog Stew -Ep, joka on vielä kaukana Beastie Boysin perinteisestä soundista.

Kevyet mullat John Berry.

Lisää luettavaa