Megan Thee Stallion julkaisi viime viikolla Savage-biisin remix-version, jolla vieraili Beyoncé. Kappaleen kaikki tuotot menevät Megan Thee Stallionin kotikaupungin Houstonin koronavirustaisteluun.
Houston ei ole kuitenkaan ainoa taho, joka on saanut taloudellista hyötyä kappaleesta.
Biisillä Beyoncé nimittäin mainitsee Onlyfans-nimisen sivuston. ”Hips TikTok when I dance / On that Demon Time she might start an OnlyFans”, Beyoncé laulaa kappaleella.
Onlyfans-sivustolle eri alojen ihmiset voivat ladata videoita, joita heidän faninsa voivat ostaa itselleen joko kuukausimaksutilauksella tai sitten yksittäisiä videoita hankkien. Kuten yleensäkin tällaisissa asioissa, niin aikuisviihdeteollisuus on ottanut teknologisen kehityksen omakseen. Onlyfans onkin erityisen tunnettu siitä, että sivustolla aikuisviihdetähdet myyvät omia, kotonaan kuvaamiaan hardcore-videoita faneilleen.
Daily Beast sivustolle antamassaan haastattelussa Onlyfans-sivuston edustaja kertoo, että sivuston kävijämäärät nousivat 24 tunnissa biisin julkaisun jälkeen 15 prosenttia.
Onlyfans ei ole ainoa aikuisviihteeseen yhdistetty sivusto, joka on saanut uusia seuraajia ja käyttäjiä koronaviruskriisin aikana. Pornhub-pornosivuston kävijämäärät ovat olleet niin ikään nousussa, ja seksileluja myydään postimyyntikaupoissa huomattavasti enemmän kuin ennen.
