Paavoharjun alkuvuosista kertova Tuote-kirja ilmestyy 4. toukokuuta. Samalla julkaistaan Unohdetaan jo se taivas -kokoelma-albumi, joka sisältää Paavoharjun harvinaisempaa tuotantoa ja ennenjulkaisematonta musiikkia Joose Keskitalolta ja Paavoharjun jäseniltä.
Rumballa on ilo tarjota ensiesitys kokoelman nimikkokappaleelle, Keskitalon levytykselle Unohdetaan jo se taivas. Keskitalo on soittanut biisiä keikoillaan jonkin verran, mutta levytetyssä muodossa se näkee päivänvalon nyt.
Tuote-kirja kertoo vuosista, jolloin Paavoharju ja Joose Keskitalo vielä aloittelivat musisointiaan, ja niistä olosuhteista, joissa musiikki on muovautunut lopullisiin uomiinsa. Ainala on kirjoittanut teosta yli kymmenen vuoden ajan, ja prosessiin on osallistunut kymmeniä eri ihmisiä.
”Teos piirtää kuvan pikkukaupungin konservatiivisuudesta, vaihtoehtojen vähyydestä ja mitääntapahtumattomuudesta. Keskiöön nousee Tuote, vanha toimintansa lopettanut osuusmeijeri, jonka nuoret ottavat haltuunsa, tai enemminkin: Tuote ottaa heidät haltuunsa”, kirjasta kerrotaan.
”Mitään pikkuporvarillista ja sielutonta musiikkianalyysia ei ole tarjolla, kuten ei myöskään mitään avaimia käteen antavaa pseudopsykologista analyysia yhtyeen sielunmaisemasta. Sen sijaan kirjassa syntyy kaleidoskooppimainen kuva jäsenten nuoruusvuosista ja vaihtoehtoisen underground-liikkeen synnystä Etelä-Savon sydämessä.”
”Charles Bukowski on Tuotteen stoorin rinnalla keskiluokkaista dokailua. Lähempänä on William Burroughs, mutta heroiinin tilalla on kilju, tuo Tuotteen harmaa liemi. Stoorin kiljuburroughs on jatkuvaa ulostamista ja oksentamista, jossa paskaa tulee joka reiästä. Vanhasta on päästävä eroon, että uutta voisi syntyä: uusi kulttuuri syntyy edellisen raunioille.”
Kirjan julkaisua juhlitaan ainutlaatuisella konsertilla Helsingin Korjaamolla 9. toukokuuta. Tapahtumaa varten kasatun Paavoharju-tribuuttibändin vokalisteina nähdään levyilläkin esiintyneet Paperi T, Joose Keskitalo, Toni Kähkönen ja Anniina Auf. Lavalle nousee myös Lauri Ainala. Lisäksi Keskitalo soittaa legendaarisella myrkkyruiskukitarallaan vanhaa tuotantoaan ja harvoin kuultuja helmiä. Illan aloittaa ensimmäistä kertaa Helsingissä esiintyvä Savonlinnalainen yhtye Trees.
Kuuntele Joose Keskitalon Unohdetaan jo se taivas:
V/A: Unohdetaan jo se taivas
1. Savonlinnan palvojat (Olli Ainala)
2. Muukalaisen kotielämä (Joose Keskitalo)
3. Kristuksen Veri (Lauri Ainala)
4. Ruuste (Jenni Koivistoinen)
5. Onni (Joose Keskitalo & Paavoharju)
6. Yllään on aamu, korennot ja kesä (Paavoharju)
7. Hiljaa vuotaa maa (Joose Keskitalo)
8. Hän teki minut autioksi (Paavoharju)
9. Unohdetaan jo se taivas (Joose Keskitalo)
10.Mustaksi muuttuvainen (Paavoharju)