The Cardigans -tähti Nina Persson konsertoi ensi vuonna Helsingissä

27.11.2013

Huomio kaikki ruotsirockin ystävät, seuraa teitä kiinnostava tiedotus.

Teksti: Saku Schildt

1990-luvun hittibändin The Cardigansin laulajana tunnetuksi tullut Nina Persson esiintyy Suomessa 3. helmikuuta. Persson saapuu soolokeikalle Helsingin Tavastialle promotoimaan alkuvuodesta julkaistavaa Animal Heart -albumiaan.

Edellisen levynsä Persson julkaisi vuonna 2009 A Camp -kokoonpanolla. Animal Heart on Perssonin ensimmäinen omalla nimellään julkaisema albumi. The Cardigans julkaisi edellisen levynsä vuonna 2005.

Lipunmyynti keikalle käynnistyy 29. marraskuuta Tiketissä. Liput maksavat 39 euroa. Rumba on tapahtuman mediakumppani.

YouTube video