Charon laittaa pensselit santaan kesän keikkojen myötä

05.06.2011

Eipä tule järin yllättäen tämä, onhan viime levystä aikaa jo kuusi vuotta. Viimeisen kerran bändin voi nähdä keikalla Oulussa 30. heinäkuuta.

Charon, tuo vuonna 1992 perustettu Raahen metalliylpeys, ilmoittaa kotisivuillaan lopettavansa kesän jälkeen. Vuonna 2002 Little Angel -hitillään suursuosiota tavoitellut bändi julkaisi viimeisen studioalbuminsa Songs for the Sinnersin vuonna 2005 ja sen jälkeen hiljaisuuden on rikkonut ainoastaan viime vuonna julkaistu A-Sides, B-Sides & Suicides -kokoelma.

Kitaristi Pasi Sipilä poistui yhtyeen riveistä jo viime vuonna, mutta tuolloin bändi tiedotti jatkavansa uudistuneella miehistöllä puhtaalta pöydältä. Biisejäkin kuulemma demotettiin levyllisen verran, mutta todellista intoa ei enää löytynyt albumin tekemiseen.

Bändille voi käydä heittämässä hyvästit Tuska Open Airin jatkoklubilla Virgin Oilissa 22. heinäkuuta ja kahdella Oulun-keikalla Nuclear Nightclubissa 29.-30.7.

Yhtyeen laulaja Juha-Pekka Leppäluoto on ollut viime vuosina aktiivinen muissa yhtyeissä ja tehtaillut levyjä muun muassa Nick Cave -henkeä tavoittelevan Harmajan kera.

Lisäinfoa Charonin viime vaiheista löytyy bändin kotisivuilta.

Lisää luettavaa