The Clashin ja The Verven miehiä, Damon Albarn ja David Bowien luottotuottaja – The Good, The Bad & The Queenilta tuloillaan albumi

Superryhmän toista levyä onkin odotettu jo vuosikymmen.

01.11.2017

Damon Albarn on paljastanut äänittävänsä parhaillaan uutta The Good, The Bad & The Queen -albumia.

Kyseessähän on siis eittämätön superryhmä, jonka muodostavat Blur– ja Gorillaz-nokkamies Albarn, The Clashin basisti Paul Simonon, The Verven kitaristi Simon Tong ja afrobeat-ikoni Tony Allen. Ryhmä julkaisi samannimisen debyyttialbuminsa vuonna 2007, mutta sitten vuoden 2011 ryhmä ei ole ollut julkisesti aktiivinen millään muotoa.

Odotettua toista levyä puuhataan kuitenkin paraikaa – eikä ihan kenen tahansa studiossa: levyä työstää Albarnin kanssa David Bowien luottotuottaja Tony Visconti, joka työskenteli Bowien kanssa lähes koko supertähden uran ajan.

Albarn kertoi Zane Lowen Beats 1 -radiohaastattelussa, että uudella levyllä huokuu englantilainen henki:

”Levy on oodi Pohjois-Englannille, kummallista kyllä. Se tietyllä lailla sijoittuu Blackpooliin. Jos haluaa olla maantieteellisesti täsmällinen, niin jonnekin Starr Gate -kaupunginosan ja Uncle Tom’s Cabin -pubin välille.”

”Meillä on oikeastaan kaikki biisit kasassa ja niihin on äänitetty kaikki taustaraidat, mutta tällä hetkellä ihan vain fiilistelen ja tunnustelen levyä. Tiedän suunnilleen, mitä sillä yritän sanoa, mutta se on vielä vähän vaikea hahmottaa.”

Lisää luettavaa