CMX perui kaikki keikkansa äkisti – yhtyeen kerrotaan jääneen määrittelemättömän mittaiselle tauolle

CMX teki juuri uuden levydiilin, mutta löi heti jarrut pohjaan.

21.04.2022

Sisarlehtemme Soundi kirjoitti tänään CMX-yhtyeen erikoisista kuvioista. Bändi kertoo seuraavan albuminsa tekemisestä ja uudesta levydiilistä Sakara Recordsin kanssa perjantaina ilmestyvässä Soundin numerossa 4/22.

Tilanne on kuitenkin muuttunut ennen kuin lehti on ehtinyt painosta kauppaan, sillä nyt CMX on perunut kaikki tulevat esiintymisensä. Yhtyettä edustavan Fullsteamin nettisivuilla on yhä listattuna keikat 8. heinäkuuta Nivalassa, 9. heinäkuuta Aawastock-festareilla ja 13. elokuuta Helsingissä. Kaikkien kolmen tapahtuman järjestäjät ovat ilmoittaneet, etteivät keikat toteudu.

Jokin asia on selvästi tapahtunut hyvin nopeasti, sillä esimerkiksi Nivalan Tuiskulan CMX-keikan lipunmyynti alkoi 7. huhtikuuta, ja tapahtuman peruuntumisesta ilmoitettiin vain alle viikkoa myöhemmin.

”Saamamme tiedon mukaan yhtye jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle”, tapahtuman Facebook-sivulla kirjoitetaan.

”Yhtye ei tietojemme mukaan keikkaile tulevana kesänä”, kerrotaan puolestaan Aawastock-festivaalin tiedotteessa.

CMX ja Sakara eivät halunneet kommentoida asiaa Soundille. Voisi siis kuvitella, että asiasta on tulossa virallinen tiedote lähiaikoina.

Lisää luettavaa